perjantai 26. marraskuuta 2010

Isänmaan puolesta!

Viva pääsi viime viikonloppuna näyttelemään sodanaikaista jälkikoiraa! Kyseessä oli reserviläisten vapaaehtoinen maanpuolustuskurssi. Siellä oli tarkoitus oppia ihan käytännössä mitä hyötyä on koirasta karkulaisten kiinniotossa ja miten koiraa suojataan sen jäljestäessä! Palkaksi löytyi tietysti ihminen jäljen päästä ;)! Lunta oli maassa jo jonkin verran ja olihan metsä sinänsäkin meille melko uusi elementti, kun ollaan jäljestetty lähes yksinomaan pellolla.

Lauantain ensimmäinen jälki oli pitkä kuin nälkävuosi (oisko olu 1,5 km) ja kovaa mentiin läpi pusikoiden ja yli puunrunkojen. Välillä piti pysäyttää koira, että saatiin eteneminen "turvattua". Vihollinen löytyi eikä tullut edes haukutuksi! Olipahan turvallista jäljestää, kun 12 aseistettua sotilasta turvasi matkan! Sunnuntai-aamun toisella, hieman lyhyemmällä jäljellä Viva löysi piilossa kyyhöttäneen karkulaisen ennen pyssypoikia. Kysyin ryhmänjohtajalta, että "annanko syödä vai ammutteko", mutta hän jostain syystä halusi viedä rosvon putkaan ;)!

Sunnuntaina iltapäivällä kolme vihollista pakeni taistelupaikalta ja meidät Vivan kanssa haettiin apuun :)! Mäen päällä makasi 12 sotilasta pitkin pituuttaan pyssyt ojossa ja Vivan piti etsiä jälki oletetusta pakosuunnasta. Se ei olut kovinkaan helppo tehtävä, sillä pakenijat olivat sinkoilleet vähän sinne sun tänne. Viva etsi kuitenkin innokkaana ja päättäväisesti se valitsi yhden jäljistä. Matkan varrella rosvot olivat välillä juosseet yhtä matkaa ja välillä olivat selvästi yrittäneet harhauttaa koiraa juoksemalla lenkkejä sinne sun tänne, kävelemällä takaperin sekä pyörimällä kuusen alla ja vesiojissa! Hyvin Viva selvitti kaikki jäynät! Pari kertaa pysähdyttiin varmistamaan eteneminen ja käskin koiran maahan. Se ei ollut Vivan mielestä ollenkaan tarpeen -se yritti vaivihkaa ryömimällä varastaa jäljelle, se nuuhki innokkaana ilmaa jäljen suuntaan ja lopulta se ryhtyi tuijottamaan mua anovasti silmiin odottaen lähtölupaa :)! Ensimmäinen pakenija löydettiin yli 2 km jäljestämisen jälkeen! Vauhti oli loppuun asti huima eikä ympärillä pyörinyt sotilasjoukko häirinnyt koiraa yhtään....kerrankin mentiin maassa makaavan tiedustelijan pyssyn yli, kun tuo onneton oli retkellään ajautunut Vivan työmaalle. Oltiin lopussa hikimärkiä, sekä urheat sotilaat että minä! Viva olis kyllä jatkanut matkaa ;)!

Viikonloppu oli aika hieno kokemus monessakin mielessä. Sunnuntain pitkä jäljestys yllätti minut vaativuudellaan! Oli upeaa olla todistamassa miten valtava ja miten kestävä motivaatio Vivalla on työn tekoon ja miten pelkästään pellolla koulutettu koira toimi täysin toisenlaisissa olosuhteissa. Viva teki hyvää peeärrää, kaikki kovin ihailivat hullua narttuani! Se puhkui intoa autosta otettaessa ja teki hommia määrätietoisesti ja itsenäisesti. Päämäärään päästyään se oli tyyni ja rauhallinen. Se köpötteli onnellisena pallo suussa, häntäänsä leppoisasti heilutellen yhes koos sotilaiden kanssa metsätietä autoille päin.

Mitäs muuta? Ollaan treenitauolla ja pääasiallinen huvi on ollut lenkkeily, sauvoilla tai ilman. Siinähän sitä on vierähtänyt parisen tuntia joka ilta! Reinon kanssa osallistuttiin joulukulkueeseen tänäkin vuonna. Oli siinä ponissa tas pitelemistä, kun oli ihania hajuja ympärillä (tyttökoiria)! Hakumetsässä on käyty harvakseltaan Reinon kanssa ja ihan innolla odotan ensi kevättä, että pääsemme taas kokeeseen!

Rodon kanssa oltiin taikuri Niirasen opissa WMC:n leirillä. Yritettiin saada viretilaa tottelevaisuudessa korkeammaksi, ei kovin hyvällä menetyksellä. Meillä on edelleen ongelmana irroitus pallosta tai patukasta. Kun se ei ole selkeä, on vaikea leikkiä innostavasti ja haastaen. Koko homma menee aina konfliktin puolelle. Tunnen itseni äärimmäisen huonoksi koiran kouluttajaksi, kun en tuota asiaa ole saanut tehtyä selväksi! Ajoittain näyttää, että irroitus on kunnossa, mutta sitten taas tulee päivä, jolloin tuo penikka menee tilaan, jossa ei nöryydelle ole sijaa.

Kuvassa Marko Koskensalo ja Rodo. Kuvan otti Jere Kilappa.

Puruissakin olemme Rodon kanssa pattitilanteessa, kun ei se oikein näytä aukeavan haastamaan maalimiestä. Sillä on mielessä vain ja ainoastaan saalis ja puru! Normaalisti treenaamme Timppa Karjalaisen kanssa. Taannoisella Bite Clubin leirilla Marko sai haukun ja ilmeen hieman paremmaksi, mutta sen jälkeen tilanne on taas ajautunut melkein samanlaiseksi kuin se on koko ajan ollut. Mietin jopa koko lajin lopettamista ihan vakavissani, kun eteenpäin ei näköjään päästä. Surullista!

Terveysrintamalle kuuluu hieman huonoa! Vivan alakulmahammas katkesi melkein ikenen tasalta rajussa "nallelakanataistelussa". Viva oli huomaamattani hakenut äärimmäisen rakkaan nallekuvioisen mussutuslakanansa alimman kerroksen takkahuoneesta. Pidän yleensä portin kiinni tai lakanan poissa lattialta, sillä tiedän miten tärkeä tuo tavara Vivalle on. No, Viva siis ilmestyi keittiöön raahaten nallelakanaa ylpeänä perässään. Siitäkös Rodo, tuo nuori huligaani, innostui ja syöksyi lakanan kimppuun leikin toivossa (tai ehkä enemmänkin anastusmielessä). Kamppailu oli hurja! Pariskunta pyöri irti päästämättä ympäri huushollia, kunnes vihdoin saimme ohjattua ne kuistin kautta pihamaalle. Siellä ne äristen repivät lakanaa, kunnes se repesi. Rodo perääntyi ja Viva pötki aarteensa kanssa marjapuskiin. Tässä vaiheessa löysin keittiön lattialta kulmahampaan! Nyt on aika vetämässä hampilääkäriin. Toivottavasti hammas pystytään juurihoitamaan!