lauantai 14. syyskuuta 2013

Reinon kanssa voittajaluokan hakukokeessa

Reinon (Mustantassun Kerkko) kanssa käytiin eilen eli 14.9. Jämsässä hakukokeessa. Tuomareina toimivat Miia Sandelin (tottis ja esineet)  ja Reima Nuutinen (henkilöetsintä). Koulutustunnus HK3 tuli kevyesti loppupistein 282. Tottis 92, hakuradalta 167 ja esineistä 23!

Tämä olli meidän eka kerta voittajaluokassa ja vieraalla kentällä (jos BH -koetta ei lasketa). Reino joutui ihan ekana koirana tottikseen. Pariksi valikoitui maliuros. Huomasin heti alkuunsa, että Reinoa taas kiinnosti kaikki muut koirat ja ihanat hajut. Ilmoittautuminen meni kuitenkin oikein hyvin. Jouduttiin odottamaan lähtölupaa aika pitkään, kun pyssyn kanssa oli jotain ongelmia. Reino alkoi siinä aikansa kuluksi tuijotella paikkamakuussa olevaa koiraa. Seuraamisen eka suora meni kuitenkin oikein hyvässä vireessä. Juuri yhtä askelta ennen käännöstä Reinon kontakti herpaantui ja käännöksestä tuli väljä. Rytmin vaihdokset menivät ihan OK, mutta oikealle käännyttäessä paikkamakuussa oleva koira alkoi jälleen kiinnostaa eikä kontaki näin ollen pysynyt! Käännös jäi taas väljäksi eikä istumista nähty pysähdyksessä (tonttu mikä tonttu :)). Henkilöryhmä meni tällä kertaa ilman nuuhkimisia! Tuon kamalan seuraamisen jälkeen Reinon nosti virettä ja kaikki muu meni ilman teknisiä virheitä ja arvosanat vaihtelivat välillä erittäin hyvä - erinomainen. Olisihan tekemisessä saanut olla enemmän voimaa ja potkua, mutta hyvä näin kuitenkin. Kapulaa Reino hiukan pyöräytti noudoissa tulomatkalla. Näistä tuomari mainitsi, mutta ei kovin rankaisuut.
Sitten oli hakuradan vuoro. Radan profiili ja maasto kaiken kaikkiaan oli vaihteleva. Oli rinnettä, metsää, kalliota ja heinikkoista suotakin. Reino tuntui tykkäävän alueesta ja lähti tosi iloisesti jokaiselle pistolle. Eka maalimies taisi löytyä kolmannella pistolla :)! Siitä sitten laittelin sitä aika harvakseltaan meneään, kun Reino teki oikein hyvät laajat pistot. Itse älysin edetä riittävästi, joten homma tuntui luistavan hyvin. Noin kahdessa sadassa metrissä oli seuraava ukko laakean kallion notkelmassa samalla puolella kuin eka löytö. Viimeisestä ukosta Reino otti selvästi hajun jo keskilinjalla edestä päin, mutta sain sen mielestäni hyvin hallintaan ja lähetettyä oikealle. Sieltä se kaarsi eteenpäin ja viimeiset haukut alkoivat iloisesti kuulua :)! Oli ihanaa huomta, että Reinon vire säilyi radan loppuun asti. Sain sen myös odotettua helpommin mukaani piiloilta. Ekalla ja vikalla piilolla se palkan toivossa hiukan viipyili hallintaan tulossa ja niistä menikin sitten pari pistettä. Yksi piste meni kuulema ihan hienoisesta korvattomuudesta keskilinjalla, vaikka minusta Reino oli kyllä ihan pro. Siis Reinoksi!

 Esineruudussa nähtiin sitten tuttua temppuilua. Eka lelu nousi nopeasti, mutta Reino (jälleen kerran) päätti viedä sen ratahenkilölle eikä mulle. Toi sit kuitenkin ilman käskyä oikeaan ositteeseen. Molemmat muut lelut se tiputti mun jalkojen juureen, jolloin jouduin kumartumaan ja pyytämään luovutuksen käteen. Maasto oli aakea ja laakea kangasmetsä. Jossain vaiheessa Reino jonkin verran kaarteli vasemmalta ulos ruudusta ja kutsuttaessa laajensi reviiriään vielä mun selän taakse. Näistä kaikista tonttuiluista tuomari vähensi seitsemän! pistettä, vaikka kaikki esineet nousivatkin. Meille oli työvoitto se, että Reino lähti joka käskyllä hakemaan lisää leluja ja että se hajun saatuaan välittömästi tarkensi, nosti esineen ja lähti vinhaa vauhtia tuomaan niitä!

Kaiken kaikkiaan olin päivään tosi tyytyväinen. Kyllä Reinon kanssa näemmä kannttaa ja kehtaa kokeissa käydä, vaikka se vähän tuollainen junttura ja tonttu onkin :)! Tosin ihan rakas sellainen!

Kesäkiireitä ja lomapuuhia

Viva Sari Kärnän jälkikoulussa
On niin kiire, ettei kissaa kerkiä sanomaan saati kirjoittamaan blogia :)! Jo ennen Slovenian reissua alkoi tiukka tahti koirien harrastusrintamalla ja se jatkuu yhä vain. Hyvä startti kauteen saatii Sari Kärnän jälkileiriltä, jonka järjestin täällä Mikkelissä hutikuun lopulla. Siellä Viva oli vielä hiukan talviterässä eivätkä yli kaksi tuntia vanhat jäljet melko paljaassa metsässä onnistuneet ollenkaan. Tehtiin sitten yksi vähän tuoreempi jälki ja jo alkoi homma pelata entiseen malliin.

Kurssin jälkeen jäljesteltiin tasaiseen tahtii, enemmän metsässä kuin pellolla. Pikku hiljaa jäljet alkoivat olla jo kilometrin mittaisia ja reilu parikin tuntia vanhoja. Välillä sitten vähän lyhempiä ja vieraiden tekemiä väliin. Yhden kolmen tunnin vanhan peltojäljen ajoin Lehtimäen leirillä. Se oli mieleenpainuva kokemus, sillä jälki kulki purukentän vieressä, samalla pellolla. Eipä tullut likalle mieleen jättää jälkeä vaikka se kuuli ja silmäkulmastaan varmasti näki näki viereisen saran tapahtumat.

Ekassa kakkosen kokeessa käytiin tooukokuun lopulla. Siellä maasto meni erinomaisen hienosti (195). Suoritus kaatui tottikseen, kun Vivalla ei taaskaan pysyneet inkkarit kanootissa. Kentällä sattui olemaan suojelupiilo ja likka lähti lapasesta ihan huolella. Ryhdyin sitten tietoisesti panostamaan kokeenomaiseen ilmoittautumiseen ja kentälle tuloon. Se onnistui vallan mainiosti, kun saimme Puolustuvoimlta käyttöömme hienon urheilukentän, jossa pidämme kokeenomaisia harjoituksia. Olin tietysti tehnyt ko. harjoituksia ennenkin, mutta erona edelliseen on nyt ollut se, että koira kulkee vapaana enkä muistuta sitä ollenkaan liinapakotteilla vaan lopetan sen toilailut omin käsin ja hyvin rauhallisesti.

Toiseen avoimen luokan jälkikokeeseen osallistuin Mikkelissä. Tällä kertaa tulos saatiin ja ihan ykköstulos eli M 190 ja T 85, yht. 275 ja JK2. (Jälki 162 ja esineet 28.) Olen hyvin tyytyväinen ja helpottunut erityisesti tottiksen osalta. Vihdoin Viva oli kuulolla ja pysyi hanskassa. Edellisen kerran olen kokenut jotain näin mukavaa alokasluokan IPO -kokeen tottiksessa. Nyt sitten vaan seuraavaa koetta katsomaan. Jäljen osalta on tavoitteena osallistua ainakin piirinmestaruuskokeeseen ja yrittää saada paikka erikoisjäljelle.


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Ihana, ihana matka Sloveniaan 1.- 6.5.2013

Joskus viime vuoden puolella, taisi olla ihan alkusyksyä, Piia kyseli mua kaveriksi Slovenian matkalle, belgien MM -kisoja katsomaan. Ryhdyttiin hyvissä ajoin tuumasta toimeen, varattiin hotellit ja lennot. Koirille varasin myös hoitolapaikan, kun ei ollut takuita kotihoitajasta tuolloin.

Vappuaattona heitin sitten koiralapset Juppsguardiin, tuttuun koirahotelliin Järvenpäähän ja menin Piian luo yöksi, sillä lento lähti aamulla varhain. Hupsista vaan ja löysimme itsemme Ljubljanan lentokentältä paikallista aikaa puoli kymmenen maissa. Kentällä tavattiin Johanna ja Paula, joiden kanssa lyöttäydyttiin kimppaan. Viikon aikana vietettiin paljon aikaa yhdessä, samassa hotellissa kun asuttiin.

Oli pyhäpäivä ja busseja kulki kaupunkiin harvakseltaan, joten otettiin tilataksi. Suuntana ensiksi rautatie- ja bussiasema, sillä meidän piti päästä vajaan parin sadan kilsan päähän Koperiin, Adrianmeren rannalle. No buses today, sanoi täti officessa. Onneksi yksi juna oli lähdössä, mutta vasta klo 15.40. Eihän siinä mitään, laukut säilytykseen ja cityä katsomaan. Tallusteltiin verkalleen joen rantaa pitkin, käytiin linnassa kukkulan laella ja syötiin maailman parhaimmat pitsat!





Matka jatkui junalla, mutta vain puoliväliin :)! Siltätyön vuoksi meidät laitettiin pikkubussin kyytiin. Matka kohti määränpäätä jatkui vuorten yli, viiden pikkukaupngin rautatieaseman kautta.




Koperiin saavuttiin illaksi. Kisojen avajaisiin ei siis ehditty. Urheilukeskus, jossa kaikki (IPO, agility, toko, mondioring ja näyttely) tapahtui, oli parin sadan metrin päässä hotellistamme. Sitä piti käydä katsomassa vielä illalla.





Päivät Koperisa kuluivat pääosin saman kaavan mukaan. Aamulla aikaisin ylös (eräänäkin aamuna klo 5.30, että ehdittiin katsomaan klo 6 alkava Tonin ja Dalin tottis). Useimpina päivinä tehtiin Piian kanssa juoksulenkki rannalla 30 - 50 min vähän fiiliksestä ja aikataulusta riippuen. Seuraavaksi hotellin aamiainen, suihkuun  ja eikun kisoja katsomaan. Yhtenä iltapäivänä retkeiltiin vähän enemmän. Käytiin maailman upeimmassa tippukiviluolassa Postojnassa, Italian puolella Triestessä ja ihanassa kalastajakylässä Piranissa. Retkeä varten vuokrattiin auto. Piia päätyi kuskiksi ja hyvä kuski olikin :)!




Viikko kului nopeasti. Ilma oli lämmin ja välillä ihan tukahduttavan kuumakin (+28), mutta hiukan pilvinen ja aika monta sadekuuroakin saatiin niskaamme. Shoppailu oli varsin maltillista, parit treenihousut ja sen semmoista tuli ostettua. Iltaisin käytiin syömässä pienissä ravintoloissa (ja gaalassa) ja kierreltiin hiukan Koperin vanhassa kaupungissa. Ruoka oli hiukan italialaisvaikutteista, pääosin oikein hyvää. IPO:ssa ei tänä vuonna tullut mitaleja, joskin hyviä osa-aluepisteitä oli kaikilla. Tokossa ja agilityssa sen sijaan saatiin yksilö- ja joukkuemitaleita.



Kotimatka alkoi maanantaina puolilta päivin, kun starttasimme bussilla Koperista Ljubljanaan. Seuraan liittyivät Marko, Susanna, Mikko ja pikkuinen Selma. Ljubljanaan saavuttuamme heitimme laukut taas säilytykseen ja lähdimme kaatosateessa kävellen kohti sitä ihanaa pitsaravintolaa, johon tutustuimme menomatkalla.


Sama taksi, jolla tultiin lentokentältä, soitettiin viemään koko porukka taas kentälle. Sinivalkoisin siivin laskeudttiin Helsinki-Vantaalle klo 23.15. Sanottiin lämpimät näkemiset maailman parhaimmille matkakumppaneille Johannalle ja Paulalle ja napattiin Pian kanssa taksi. Yöksi siis Piian luo, jossa vetelin makoisat unet. Aamulla hain Markon Susannan ja Mikon luota, kun ihan siinä naapurissa asuivat. Haettiin koirat hoitolasta ja kyyditsin mestarin Kärkölään. Kotona Mikkelissä oltiin iltapäivän puolella, kolme rättiväsynyttä ja käheä-äänistä koiralasta sekä emäntänsä. Kaikki tyytyväisinä ja onnellisina, kuka mistäkin syystä :)!

Matka oli enemmän kuin onnistunut! Oli hienoa nähdä ja kokea kansainvälinen kisatunnelma! Oli myös aivan ihanaa päästä tutustumaan kauniiseen, siistiin ja väljästi asuttuun pieneen Sloveniaan. Ihmiset olivat ystävällisiä ja kielitaitoisia. Tuntui, että turismi ei ole vielä ehtinyt pilata tuota maata. Pysyttiin kaikki terveinä eikä mitään muitakaan harmeja sattunut. Mun Visa ei kylläkään toiminut, mutta onneksi seinästä sai rahaa!

Suuri kiitos kaikesta Piialle, mun ihanalle matkakaverille! Oli niin helppoa ja kotoisaa, just sellaista kuin olla pitää, huoletonta ja vailla turhaa nipotusta. Samaa sarjaa olivat Johanna ja Paula. Mehän jo päätettiin lähteä vuonna 2015 tsekkeihin. Ensi vuonna mennään vaan Tuusulaan :)!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Vuoden 2012 summausta





On jäänyt aika vähin tämä blogiin kirjoittelu viime aikoina, kun päivitykset tulee pääosin tehtyä naamakirjaan.

Kevään kokeen lisäksi käytiin Vivan kanssa SM -kisoissa, joista ei kuitenkaan tulosta tullut. Jälki meni kohtuullisesti (91 p), mutta tottelevaisuudessa lähti hiukan lapasesta ja suojeluosuudessa hallinta petti. Irroituskäskyjä tuli ylenmäärin ja viimein likka jäi kiinni hihaan. Siihen loppui samalla Vivan suojelu-ura.

Innostuttiin sen jälkeen treenaamaan PK -jälkeä ja muutaman treenin jälkeen lähdettiin kokeeseen, josta ihan OK tulos ja JK1. Olihan se tottelevaisuus aika painajaismaista, kun jouduttiin kentälle, jossa oli agilityesteet ja voimaksa hevosen haju. Tätä lajia kuitenkin jatketaan Vivan eläkepäivinä.

Myös FH -jäljelle mieli halajaa ja sinne yritetään saada paikka mahdollismman pian. Yksi yrityshän meillä siltäkin saralta on, mutta ei tulosta. Olosuhteet olivat hyvin omituiset siinä kokeessa eikä siellä juuri muutkaan tuloksia tehneet. Jälki oli kadonnut kuin tuhka tuuleen...

Talven ajan Viva on saanut lekotella! Jonkun kerran on viiletetty suksien kanssa pitkin Saimaan jäätä  ja pienimuotoisia tottelevaisuusharjoituksia on tehty, mutta muuten on vedetty lonkkaa.


Reinon kanssa tehtiin syyskuussa HK2 oikein ykköstuloksella. Hakuradalla Reino pani parastaan ja osoitti oikein mukavaa työmoraalia, joskaan ei uponnut vastatuuleen kovin innolla, jos siellä ei ketään ollut :) ! Esineet tuottivat hieman ongelmia, mutta molemmat kuitenkin nousivat. Tottis oli normaalia Reinon tasoa, paitsi nouto meni nollille, josta olen aiemmin kertonut tuolla Uutisia -kohdassa :)!

Talven aikana on harvakseltaan tehty tottelevaisuutta ja hiihdetty. Tokon avoimen luokan liikkeet ovat ihan hyvällä mallilla, mutta en ole saanut ilmoitettua meitä kokeisiin asti. Kovasti odotamme metsien sulamista, että päästään taas haukkumaan setiä ja tätejä. Itse asiassa pitäisi etsiä kolmosen kisapaikka ihan keväälle, mutta katellaan nyt vielä hetki!


Rodoa ei sitten saatu koekuntoon ennen kauden loppumista. Kävin loppukesän ja syksyn aikana Lohjalla Jarkon treeneissä harvakseltaan, keskimäärin kerran viikossa. Sen verran hitaasti edistyttiin, että ei saatu kenttäosuuksia valmiiksi. Talvitauko Lohjan porukalla alkoi marraskuussa ja päättyi viime viikolla. 

Talven aikana kävimme Kärkölässä Timpan treeneissä, jossa tehtiin sivukuljetuksia ja selkäkuljetuksia. Lisäksi Bite Clubin talvileirillä päästiin Markon koulittaviksi, mutta siinäpä se melkein on ollut. Tottista on tehty kohtuullisella tahdilla ja pyritty keskittymään häiriössä treenaamiseen. Siinä onkin tapahtunut hienoista edistymistä. Nyt sitten katsotaan onko mitään asiaa toukokuun Bite Clubin kokeeseen vai jätetäänkö taas tuonnemmaksi. 

Jostakin lähempää olisi tarkoitus etsiä meille sopiva treenipaikka, toki siis Lohjan lisäksi eikä tilalle. Kunhan tuo Bite Clubin oma kenttä valmistuu Kärkölään, saattaa asiaan tulla jonkin sortin ratkaisu! 


Koska tänä talvena on ollut paljon vähemmän treenien perässä ajamista, on jäänyt aikaa myös itselle. Ostin joulukuun alussa salikortin vuoden sitoumuksella ja sen jälkeen olen käynyt innolla erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla Mikkelin Fressillä. Parhaimmillaan olen viettänyt jumpissa kaksi tuntia päivässä ja koirien lenkitykset päälle. Sulan maan aikaan jumpat tietysti hiukan vähenevät, mutta tavoitteena on päästä rääkkiin keskimäärin kolme kertaa viikossa.  

Viikonloppuisin on tullut hiihdettyä ja pitkästä aikaa sain kohtalaiset 300 km mittariin. Tuo yllä oleva kuva on "Paukkalan naisjoukkueesta" pääsiäiseltä, jolloin täällä oli aivan upea hiihtokeli. Ja kyllä me tytöt hiihdettiinkin, itselle tuli kilometrejä 95, luistelusuksilla Saimaalla ja Pitkäjärvellä!

Kuntoprojektin seurauksena lihaskunto ja hapenottokyky ovat parantuneet huimasti ja ovat tainneet lihakset hiukan syrjäyttää läskiä. Kunnon dieetti pitäisi vielä tähän päälle laittaa, niin olisi mukavampaa kesävaatteiden kannalta :)!


Näissä tunnelmissa odotellaan lumien sulamista. Vivan kanssa hinkuan metsään ja pellolle jäljestämään, Rodolla on monen monta asiaa työlistalla sekä kentällä että jälkipellolla ja Reinon kanssa pitäisi palautella kolmosen tottiskuviot ja saattaa koekuosiin se perhanan esineruutu!

Kevään katkaisee Slovenian FMBB -reissu, jonne lennetään Piian kanssa vappupäivän aamuna. Miltähän se tuntuu, kun on viikon verran vapaa kuin taivaan lintu! Ei koiria, ei töitä, ei perhettä eikä mitään arkipäivän velvollisuuksia! Eipähän ole moista koettu naismuistiin :) !