lauantai 19. joulukuuta 2009

Joulutohinoita

Toivoin jo moneen otteeseen hieman kuivempia kelejä. Kolme koiraa tuo uskomattoman määrää likaa sisään -varsinkin, kun lukeudun siihen joukkoon, joka ei jokaisen pihassa juoksentelun jälkeen jaksa pestä 12 tassua! Saatiin sitä pakkasta sitten vihdoin. Hiukan vähempikin olisi riittänyt. Koko viime viikon mittari näytti 19 - 20 astetta. Treenikentällä ei käyty kertaakaan viikon aikan. Sen sijaan opeteltiin hihnakävelyä oikein urakalla.

Eilen illalla pakkanen laski 15 asteeseen ja lähdimme pimeään metsään otsalampun ja vilkkupantojen kanssa. En ole mitenkään tottunut pimeässä liikkuja, kaupunkilaistyttö nääs! Onneksi pimeydestä juoksi aina vastaan vain sen verran silmäpareja kuin sinne oli viereltä häipynytkin :)!

Tänään käytiin HauHau -hallilla Reinon tokotreeneissä. Annoin kauko-ohjattavasta sitruunapannasta pienen muistutuksen ennen varsinaista suoritusta, kun Reino taas haisteli maata! Paikkamakuu sujuikin sitten loistavasti! Myöskään yksittäisliikkeiden aikana ei nenä käynyt maassa yhtään kertaa. Silläpä tempulla olikin suotuisa vaikutus! Saa nähdä kuinka kauan tehoaa!

Ollaan koirakakaroiden kanssa neljään pekkaan, kun Eero lähti eilen Lauran ja Rinkun kanssa Viroon. Tulevat vissiin tiistaina kotiin. Hyvä näin! Ehdin kaikessa rauhassa valmistella Joulua. Tänään jo hankin muutaman lahjan ja leivoin torttuja ja pipareita. Ei silti, ei niitä kukaan jaksa syödä, mutta oli kiva saada vähän joulumaista tuoksua kämppään. Huomenna täytyy jatkaa lahjaostoksia ja pitää oikein kunnon paketoimistalkoot. Tuonne ruokahuoneeseen on kertynyt vähän sitä sun tätä, joka pitäisi peittää kääröihin :)!