keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Reinon TK 1 ja pentuturinoita

Joulun jälkeisellä viikolla tänne Vuorikadulle saapui mukavia vieraita kaukaa pohjoisesta eli Maria, Devi ja Watti. Kaksi viimeksi mainittua ovat mustia belginkutaleita. Reissun tarkoitus oli käydä astuttamassa Devi tuossa Kouvolan lähellä. Watti oli mukana näyttäytymässä eräälle mahdolliselle morsiolleen :)! Reino päätettiin laittaa evakkoon Lauran luo siksi aikaa, kun ihana Devi narttu kyläili meillä.

Heti ekana iltana lähdimme matkaan, mutta taivaankappaleet eivät olleet suotuisassa asennossa. Tuli siinä sitten ajeltua aika reippaasti, liki tuhat kilometriä, ennekuin homma oli ns. hanskassa. Nyt vain toivotaan, että tulee paljon söpöjä pentusia.

Reinon kanssa käytiin tänään rapsakassa pakkasessa tokokokeessa. Ulkona oli -20 ja sisällä Hauhau -hallissakin -10. Reissun tuliaisena saatiin alokasluokan viimeinen ykköstulos ja nyt ollaan sitten TK 1. Ei koe kovin hyvin mennyt, sillä Reino taas haisteli maata paikkamakuussa ja hyppyestettäkin piti nuuhkaista. Pisteet olivat vain 162,5 eli rimaa hipoen ylitettiin ykköstuloksen raja. Ilman tuota ikuista ongelmaa oltaisiin jo 180 pisteen tuntumassa, joka on lähempänä Reinon teknistä osaamista. No, virhehän se on haistelukin, joten sinnikkäästi vain eteenpäin sillä saralla. Tänään Reino oli taas liian kiinnostunut muista koirista ilmoittautumisessa. Hallin etuosaan kokoontui paljon karvaturreja hyvin lähekkäin ja se oli Reinolle taas vaikeaa! Siinä, kun ei olla varsinaisesti käskyn alla vaan pitäisi vain istuskella leppoisasti, kun tuomari juttelee mukavia.

Kylmyyden takia ei olla kovin paljon treenailtu. Mä vaan en voi sietää pakkasessa ja pimeässä turaamista. Ekat meneesitreenitkin jäivät väliin, kun pakkanen paukkui yli kahdessakympissä. Laskispa tuo pakkanen ja tulispa Saimaalle ladut ja olispa töiden jälkeen hetken aikaa valoisaa, että ehtis hiihtämään ennen pimeän tuloa. Siinä mun toiveet lähitulevaisuudelle.