lauantai 14. elokuuta 2010

Pettymyksen kalkki on karvasta niellä

Järjellä ymmärrän, että maailmassa on muutakin kuin koiraharrastus ja kaikki on elämässäni totaalisen hyvin! On työ ja toimeentulo, terveet läheiset ja ihana koti! Siitä huolimatta! Miten voikaan tuntua näin kokonaisvaltaisen pahalta!

Kesän mittaan vahvistui päätös osallistua Vivan kanssa vielä ainakin yksiin kyläkisoihin ennen päätöstä IPOn rotumestaruuskisoihin lähtemisestä. Ensin olin menossa omalle kentälle Lahteen, mutta sattuman oikusta jäin varasijalle. Kouvolassa näytti samoihin aikoihin olevan koe, joten ilmoittauduin sinne. Olisihan tosiaan hyvä saada kokemus nimenomaan vieraista olosuhteista. Kävinkin sitten Kouvolan kentällä muutaman kerran treenaamassa ja huomasin, että Viva väsähti poikkeuksellisen nopeasti sekä tottelevaisuudessa että puruissa. Onhan se aina antanut kaikkensa ja ollut nuupallaan autoon viedessä, mutta nyt se uupui jo tottelevaisuuharjoituksissa niin, että ei jaksanut hypätä ilmavasti estettä eikä tulla vinoestettä takaisin kapula suussa! Tämän koiran kohdalla se on aivan epänormaalia! Puruissa se väsyi piilonkierrossa totaalisesti eikä jaksanut kunnolla haukkua piilolla! Jäljellä kävin viimeksi maanantaina juurikin Kouvolassa ja silloin Viva ajoi oikein kelpo jäljen. Tosin se oli poikkeuksellisen rauhallinen ja jätti yhden esineen.

Viimeisellä viikolla ennen koetta pohdin useaan otteeseen mennäkö kokeeseen vai ei! Päädyin osallistumisen kannalle! Annoin Vivan kuitenkin levätä treenien ulkopuolella paljon ja pyrin huolehtimaan riittävästä nesteytyksestä ja energian saannista. Koeaamuna ajelin melko leppoisin mielin suorituspaikalle. Arvonnassa meille osui sama pelto, jossa olin kerran käynyt treenaamassa. Jo autosta ottaessa Viva oli poikkeuksellisen rauhallinen eikä sillä lailla intopinkeenä menosssa pellolle kuin yleensä. Se lähti paalulta hyvin ja jäljesti ensimmäistä suoraa hyvin, joskin varsin tyhjän oloisena! Esimmäiselle esineelle se pysähtyi, haisteli ja tutki. Sitten se lähti lingertämään jäljen sivua mua kohti, nenä maassa kuitenkin. Minuun katsomatta se hakeutui uudelleen jäljelle kenkieni edestä ja jäljesti tyynesti esineen ohi. Sama toistui toisella esineellä muuten, mutta paluureissulla se ilmaisi esineen oikein. Viimeisen esineen se ilmaisi hitaasti, mutta ilman ylimääräistä silmukkaa! Esineet olivat aivan samanlaisia kuin treeneissäkin käytän eikä Vivalle yleensä ole ollut mainittavia ongelmia vierailla esineillä. Kulmat olivat semihyviä ja syvällä nenällä se meni, mutta koko jäljestäminen oli kummallisen epätarkkaa, takkuista, suttuista ja vaisua! Olin kuin puulla päähän lyöty! Tuntui kuin minulla olisi ollut vieras koira liinan päässä!

Jos tällaista olisi tapahtunut joskus aikaisemmin, olisin varmaan vaan ajatellut, että olipas huono päivä tänään. Viva on kuitenkin ollut omalla tyypillisellä, hieman hektisellä tavallaan hyvin varma jäljestäjä ja erittäin innokas esineiden ilmaisija! Koekäyntejä meillä on takana neljä ja pisteet ovat olleet 90,91,95,95! Koska takana oli tuo epämääräinen uuvahtelu kenttätreeneissäkin, päädyin varsin ristiriitaisin tuntein keskeyttämään kokeen! Koulutustunnusta emme olleet metsästämässä, sillä meillä on jo IP3! Tarkoitukseni oli saada Vivalle ja itselleni hyvä koekokemus vieraalla kentällä ja nyt kaikki merkit viittasivat siihen, että sellaiseen ei ole mahdollisuuksia. Kenttäliikkeisiin mennessä ilma kylläkin viileni ja siellä sitten pohdin mielessäni, että olisiko sittenkin pitänyt jatkaa! Ikuinen jossittelija.

Illalla taas tutkin Vivaa päästä varpaisiin enkä nähnyt siinä mitään silmin havaittavaa "vikaa"! Kovasti se läähätteli eikä tohtinut oikein rauhoittua iltalenkin jälkeen. Muut koirat vetivät kohta sikeitä, mutta tämä yksi vaan huohotti ikäänkuin kuumissaan. Kai se pitää lääkäriin viedä ja tutkia perinjuurin. Enemmän minusta kuitenkin alkaa tuntua siltä, että Vivalla on burn out! Sehän on herkkä ja hektinen, ohuen hermorakenteen omaava koira, jolla on hiukan liikaa viettiä suhteessa pääkoppaan. Onhan mahdollista, että kuumat kelit ovat vieneet sen yleiskuntoa ja vireyttä alaspäin ja siihen yhdistettyinä kovat ja vaativat treenit ovat saaneet aikaan voimakkaan stressireaktion! Oli mikä oli, mutta tauko ainakin on paikallaan. Hiukan tässä tuntee itsensä huonoksi ihmiseksi, kun on saattanut ystävänsä oman kunniahimonsa takia tuohon tilaan!

Huh huh! Tuskin tätä kukaan jaksaa lukea, mutta helpottaa päästää tämä kaikki tähän näppikselle! Nyt pitäisi nollata oma pää, siivota ja lähteä sitten Reinon kanssa hakuilemaan. Eli nokka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!

JÄLKIKIRJOITUS! Taitaa olla vaan huonosti koulutettu toi mun jälkikoira ;)! Kävin äsken tekemässä sille yhden tyhjän suoran ja laitoin jäljelle ne kaksi esinettä, jotka se jätti eilen ilmaisematta. Lähetin sen jäljelle ja jäin itse liinan mitan päähän. Ekan esineen se ilmaisi varmasti, mutta tokalla esineellä yritti tehdä saman kuin eilen kokeessa eli nuuhkaisi ja lähti kaartamaan mua kohti. Pääsin sanomaan sille, että moinen ei käy! Tunnetila oli nyt lähes entinen! Niinpä tein vielä toisen muuten samanlaisen harjoituksen, mutta laitoin jäljelle hiukan lihapullaa. Tällä kertaa tuo ryökäle teki samat virheet molemmilla esineillä. Ei muuta ku kolmas suora perään ja johan alkoi homma maistua. Niin suoraa ja nopeaa ilmaisua olen harvoin Vivalta nähnyt :)!

Jatkossa pyydän useammin vieraan jäljentekijän ja laitatan vieraat esineet jäljelle niin, että en itse tiedä niiden sijainta. Tuli nimittäin mieleen, että olen saattanut jotenkin tiedostamattani avittaa Vivaa ilmaisuissa, kun tiedän esineiden paikat ja lyhyellä liinalla ajettaessa ne usein edessä näkyvätkin. Eilen, kun koira oli huonossa tunnetilassa ja ajoi osittain löysällä liinalla, se teki virheitä, kun liinatuki puuttui?? Mutta miksi se palasi mun luo eikä yksinkertaisesti jättänyt esineitä huomioimatta? Se oli varmaan sijaistoiminto, kun ei rohjennut ihan suoraa ylikään kävellä. Nyt vaan esineet tärkeämmäksi koiralle! JA NYT sitten tauolle! Jätetäänpä homma muhimaan!