lauantai 8. lokakuuta 2011

Kesäkauden kooste

Edellisestä päivityksestä näyttää kuluneen kolmisen kuukautta. Tässä istuessa syysaurinko paistaa iloisesti ikkunasta ja lehdet putoilevat puista. Paljon kaikkea, pääosin onneksi mukavaa, on treeni- ja koekauteen mahtunut.

Kesällä treenattiin ahkerasti tietysti pellolla Vivan ja Rodon kanssa. Vivalla oli joitakin ongelmallisia kausia, lähinnä hyvin lyhyen ruohon aikaan, mutta syksyä kohden suoritusvarmuus parani. Multapellolla tehtiin syksyn mittaan pääosin onnistuneita treenejä, siis koulutuksellisesti hyviä treenejä. Toki onnistuneita lopputuloksiakin oli joukossa :)! Rodon kanssa mentiin ylä- ja alamäkeen. Välillä virettä piisasi ja välillä koko homma tuntui menevän pahasti keturalleen. Tällä hetkellä mennään taas seesteisessä vaiheessa, mutta ei olla lähelläkään ykkösluokan IPO -jäljen koulutustasoa! Viettikestävyyttä kiitos!

Tottispuollella Vivan kanssa tehtiin pääosin hallintaa ja pyrittiin oikeaan tunnetilaan. Noutojen kanssa pelattiin myös paljon. Tavoitteena niissä oli rauhallinen valmisteleva osuus, ripeämpi palautus ja voimakkaampi ote kapulasta. Silmämääräisesti päästiin eteenpäin, mutta koearvosanat olivat pääosin samoja kuin ennenkin (hyvä - joku ehkä erittäin hyvä). Elokuun kokeen jälkeen panostettiin tosissaan siihen, että saataisiin aikaan väärä tunnetila seuraamisessa, että pääsisin puuttumaan siihen. No, eihän se kovin onnistunut, kuten rotumestisten seuraaminen taas osoitti!

Rodo on kesän aikana mennyt kovasti eteenpäin tottelevaisuudessa. Virettä ja sen kestoa on tullut lisää. Jäävät liikkeet alkavat olla paketissa ja paikkamakuukin on kohtapuoliin varman oloista. BH -kokeeseen ei kuitenkaan ole kiire. Noudoissa meillä tulee olemaan iso ongelma: Rodo tyhjenee kapulaa hakiessaan vietillisesti ja lähinnä lampsii takaisin kapulaa suussaan pyöräytellen. Joo ja on opetettu ensin pitämään! En ole ottanut heittoa kuin muutaman kerran -täytyy tähän hakea viisaampien apua.

Puruissa Vivalle rakennettiin hallintaa ja ylimenovaihetta sekä irroituksia. Rodon vartiointia on yritetty saada vahvemmaksi. Rodon kanssa on myös lähdetty tekemään hallintaa ja pakoakin on jo harjoiteltu. Niissä menee mukavasti, mutta haukku vaan saisi olla painostavampaa...siellä ne keskeiset haasteet ovat!

Reino on harrastanut koko kesän intensiivisesti vesipelastusta. Kaikki muu on paketissa, mutta vieläkään ei esineen vienti veneeseen suju. Ei siis päästy kokeeseen asti! Kiva laji kuitenkin ja ensi kesänä varmasti näytetään mistä kana pissii. Hakumetsässä on tietysti myös luuhattu. Harjoitusratoja on pidennetty ja vaikeutettu + hallintaa rakennettu. Syksyä kohden on menty koko ajan parempaan suuntaan. Toinen esinekin alkoi nousta, kiitos Saaren Hannan! Vireen katoaminen seuraamisen alussa on ollut Reinon tottishaaste numero yksi! On se edelleen ongelma, mutta hienosti pärjättiin pari päivää sitten kokeissa. Yllättäen viretila pysyikin kohtalaisen hyvänä koko seuraamisen ajan (arvosanalla erittäin hyvä)!

Kolme leiriäkin kesään mahtui: Marian poppoon (High Spirited)leiri Ilmajoella, Palveluskoiraliiton hakuleiri (kouluttajana Sari Kärnä) Hartolassa ja tietty Bite Clubin leiri Kariniemessä. Kaikki NIIN opettavaisia ja hauskoja tapahtumia. Lisäksi saimme osallistua oman seuran (MPKY:n) peltojälkipäiville, joissa kouluttajana oli Virpi Laamanen.

Viron reissu heitettiin tällä kertaa Rodon kanssa! Se oli yksin ollessaan tosi mukava ja tottelevainen koira! Niin helppoa oli kaikki! Pyöräilyretkien ajaksi lykkäsin sen kyllä autohäkkiin! Viva majaili sillä aikaa Helsingissä Lauran luona ja Reino oli kotivahtina seuranaan Markus. Ihanaa, että on auttavaisia nuoria lähipiirissä :)!