sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Vivalle IP 3 kahteenkin eri kertaan

Elokuun viimeisenä viikonloppuna osallistuttiin Vivan kanssa omalla (Lahti SPL) kentällä IPO -kokeeseen tarkoituksena yrittää saada ykköstulos korkeimmasta luokasta, jotta voitaisiin ensi vuonna osallistua SM -kisoihin. Tuomarina toimi Tero Oravasaari ja maalimiehenä Jan Skogster.

A -osa suoritettiin rehupellolla. Viva ajoi jälkensä kohtalaisen hyvässä tunnetilassa. Esineilmaisut olivat hieman hitaita, kerran nenä nousi kulman jälkeen ja parilla esineellä asento oli aavistuksen vino. Vauhti kuulema hiukan kiihtyi kulman jälkeen, mutta itse en sitä havainnut.

Tottelevaisuus oli taas seuraamisen osalta sieltä ja syvältä -eteenmenoon oltiin pyrkimässä vaihteeksi! Mitään liikevirheitä ei ollut.

C -osassa Viva toimi mielestäni erittäin hyvin. Se oli erinomaisen hyvin hallinnassa, piilolla erinomainen ja jälkivartioinnit olivat OK (myös maalimiehen mukaan). Hyökkäykset eivät ehkä olleet Vivalle tyypillisen nopeita, mutta eivät ollenkaan huonojakaan. Ote oli paikoin hieman valuva ja yksi taisi olla vajaakin. Siitähän ne pisteet sitten menivät. Tämä oli odotettavissa, kun sattui hiukan rankka irrotustreeni liian lähelle koetta.

Tulokseksi saatiin A 92, B 86 ja C 86 yhteensä 264 pistettä. VIK E. IP3. Pikkuisen jäi vajaaksi tavoitteesta :(!
________________________________________________________________

Toinen koulutustunnus saatiin belgien IPO -rotumestiksissä 30.9.-2.10. Kilpailu järjestettiin Hyvinkään Käyttökoirien kentällä Hyvinkäällä. Tuomarina oli jäljellä Tero Oravasaari, tottiksessa Tapio Toivola ja puruissa Jari Kokkonen. Maalimiehinä Rami Leino ja Ake Saari.

Rankasta harjoittelusta huolimatta en saanut Vivaa tottelevaisuudessa oikeaan tunnetilaan, joten seuraaminen oli aika noloa touhua (piilonkiertoon oltiin vaan menossa). Teknisiä virheitä ei tullut, mutta tunnetila oli läpi suorituksen törkeän ylivireinen ja hermostunut.

C -osassa koira ei pitkässä liikkeessä saanut otetta hihasta ja kupsahti tantereeseen. Hyökkäsi siitä kyllä ihan hyvin uudestaan, mutta kaksi seuraavaa arvosteltavaa liikettä menivät puutteelliseksi ja tyydyttäväksi. Sen verran kuperkeikka sekoitti herkän nartun päätä, että irrotukset olivat tosi hitaat. Hallintaan ja jälkivartiointeihin olin jokseenkin tyytyväinen. Toki vartiointi olisi etenkin kutosella pitänyt olla painostavampaa, mutta koiran ominaisuudet huomioon ottaen ihan kelpo suoritus.

Pellollakin epäonnistuttiin! Ilma oli kuiva ja tuulinen. Alusta oli kova ja muhkurainen kynnöspelto, jollaisesta meillä ei juurikaan ole kokemusta. Tein myös valmisteluvirheen, kun annoin Vivalle ruokaa ennen suoritusta. Olisi pitänyt ymmärtää, että alusta ja olosuhteet ovat todella vaikeat, jolloin pieni kiihkeys ei ehkä olisi ollut pahitteeksi. Kaiken lisäksi en ymmärtänyt hyväksyä ensimmäistä esinettä, jonka Viva ilmaisi SEISTEN! Se olisi ehkä tuonut suoritukseen hieman enemmän itsevarmuutta koiralle. Koko meno oli epävarmaa ja viimeisestä kulmasta mentiin yli, mutta harhailujen jälkeen jälki vielä löytyi ja päästiin viimeiselle esineelle. Oli itkettävän kauheaa nähdä ylensä itsevarma koira noin pulassa.

Tulos A 70, B 86, C 81, VIK E, yht. 237. IP3.