lauantai 31. tammikuuta 2009

Pakkasta

Talven kovimmat pakkaset ovat käsillä. Tänä aamuna meidän mittari näytti 23 astetta, joten kaavailemani hiihtoreissu jäälle ei ollenkaan onnistunut. Vihdoin sinne olisi voinut mennä koiran kanssa. Kävin nimittäin eilen illan suussa toteamassa, että ladut oli kunnostettu. No, onpahan mitä odottaa.

Maneesitreenitkin peruuntuivat kylmän sään vuoksi. Saavat nyt synttärikakkua odottavat kaverit odotella vielä viikon. Täytyy vissiin Loviisaan järjestää tarjolle jotain. Ihan siis yllätyksenä!

Niinpä olen puuhastellut sisätiloissa koko päivän. Tässä koneella istuessani innostuin ulkoistamaan treenipäiväkirjan. Vaikkei päivittäminen koirakakaroihinkaan mitään hankalaa ole, on tämä blogi vieläkin yksinkertaisempi. Kuvagalleria pitäisi vielä jostain etsiä.