lauantai 31. tammikuuta 2009

Tavallisia tarinoita

18.1. Voi tätä nykyajan talvea! Ei vois enempää tympiä. Lumet katos eikä enää pääse edes hiihtämään. Olin ajatellut hiihtäväni tänä talvena myös koirien kanssa, plääh! Treenimatka Lahteen lauantai-iltaisin on myös NIIN kurja, kun on kylmää ja pimeää. Takaisin ajaessa tuppaa väsyttämään ihan töykeesti. Autoremppaakin on tiedossa. Viton syyläri oli ihan kunnossa, mutta joku pieni vuoto on vissiin vesipumpussa!

Viikolla käytiin tottiskentällä. Paikalla olivat myös Reinon lähisukulaiset Raisa ja Lysti. Meillä taitaa olla täällä Mikkelissä oikein Kutinan alaosasto :)! Pakkasessa treenit jäivät aika vähiin. Reinon kanssa harjoiteltiin noutokapulan pitämistä ja seuraamista, jotka onnistuivatkin oikein hyvin. Vivan kanssa tehtiin tunnetilaa ja hallintaa, kuinkas muuten.

Eilisissä maneesitreeneissä tottikset menivät molempien kohdalla mukavasti. Reino pystyi keskittymään tekemiseen muiden koirien läheisyydessä ja noutokapulatreenikin oli OK. Viva teki hyvää seuraamista hyvässä tunnetilassa. Purut sen sijaan.....Vivan kanssa keskityttiin hallintaan. Olin aivan pihalla lähes koko treenin ajan. Hannu toimi apparina ja keinot olivat erilaisia kuin aiemmin. Jäi ihan töppö olo -taas vaihteeksi. Toivon mukaan oppimista kuitenkin tapahtui! Reinon puru on parantunut ja se on muutenkin selkeämpi kuin syksyllä. Se työskenteli oikein pontevasti vaikka osoite olikin välillä hieman hukassa. Kuormituksen kanssa pitää kyllä edetä viisaasti!

Mites mulla nyt on näin haaleet tunnelmat? Liittyiskö jotenkin aktiivisen treenikauden alkuun, kun suunnitelmat ovat vielä hahmottomia ja vailla konkreettisia aikatauluja. Ja alitajuisesti tietysti pelkään, että jotakin menee taas pieleen eikä eteenpäin päästä. On jotenkin niin mitätön olo -tumpelo ohjaaja ja korkeintaan keskinkertaiset koirat!