Eilen otettiin hakurintamalla molempien koirakakaroiden kanssa iso askel eteenpäin . Viva teki elämänsä ensimmäiset ilmaisut kiinteällä rullalla! Siinä ei ollut mitään ongelmaa. Maalimies oli aluksi näköetäisyydellä ja laski kätensä maahan Vivan saapuessa paikalle. Tällöin Viva tietysti laski päänsä alas, rulla putosi sen kuonon eteen ja siinäpä se sitten olikin. Pari kertaa tosin jouduin komentamaan, että se malttoi pitää rullan suussaan siihen asti, kunnes istui mun sivulla. Sitten vaan pidennettiin matkaa. Tänään ei sitten mennytkään ihan niin hyvin, sillä rulla hajosi sekä toisella että kolmannella pistolla. Ilmeisesti Viva juoksee niin kovaa, että tassu sujahtaa rullan läpi ja turvalukitus aukeaa. Täytyy vähän tutkia, onko rulla roikkunut turhan alhaalla vai missä mättää. No, otettiin sitten irtorullat käyttöön ja se puoli sujui ihan OK. Muuten oli tänään kyllä takkuisempaa kuin eilen. Viva jäljesteli aika paljon ja haahuili muutenkin luvattoman paljon. Ikäänkuin se olisi ollut väsynyt? Eikä ihme vaikka olisi ollutkin!
No entäs Reinon iso askel? Olen näihin päiviin asti miettinyt ilmaisumuotoa ja päätynyt viimein siihen, että haukkuva siitä tulee! Pentuna testattiin pallolle haukkumista sekä kentällä että metsässä ja se onnistui hyvin. Sen jälkeen on keskitytty vain maalimiehen etsintään. Eilen sitten maalimies meni muutaman metrin päähän, koira liinassa perään, kehoitus "hauku" ja pieni vartalon nytkäytys -ja Reinohan haukkui. Tänään otettiin jo pidempää matkaa. Pyysin maalimiehiä käskemään Reinon maahan sen tullessa (kun sillä on se pusuhalitaipumus). Näin tehtiin, ja neljännellä maalimiehellä Reino meni itse pötkölleen ja aloitti haukun ilman kehoituksia. On se oppivainen, kun sille päälle sattuu! Palkkana oli leikkiä kahdella pallolla tai patukalla.
Eiliset purut menivät hyvin. Vivan kanssa treenattiin hallintaa, sivukuljetuksia ja irroituksia. Reino oli hieman vahvempi kuin Loviisassa ja hyppykin oli varsin hyvä. Jäi hyvä mieli. Tottis meni Reinolta aivan päin sanonko mitä. Se ei pystynyt yhtään keskittymään, kun maneesissa oli tällä kertaa tosi monta koiraa yhtäaikaa. Mulla jäi vissiin aivot Viton etupenkille ja lähdin tekemään seuraamista, josta ei tietenkään tullut mitään. Olisi pitänyt vain pyrkiä siihen, että Reino keskittyy minuun eikä muuhun. Jaana ja Annika antoivat kyllä mulle sen verran kyytiä, että varmasti ensi kerralla muistan. Kiitos vaan, plikat!
Niin taas vierähti viikonloppu koiraillessa! Itseni liikuttaminen jäi taas kerran vähiin, ellei liikunnaksi lasketa hakumetsässä rämpimistä. Osaltaan olivat syynä kaikenlaiset krempat, joista päällimmäisenä Reinon maneesitreenissä kipeytynyt selkä. Kyllä siis aina selityksiä riittää! Katsotaan, josko tulevalla viikolla taas pääsisi suksien päälle!