torstai 5. helmikuuta 2009

Hiihtelyä

Tällä viikolla on päästy aloittamaan koirahiihto, kun jäälatu on avattu Saimaalle. Täälläpäin ei ole mitään muuta paikkaa, jossa voisi koiran kanssa hiihtää. Ei silti, en uskaltaisi koiran vetämänä metsäladuille mennäkään, joten mulle sopii hyvin!

Reino oli ensimmäistä kertaa suksien edessä ja niinhän se veti kuin olisi siihen luotu. Paluumatkalla jo piti hieman haistella, mutta päällisin puolin homma toimi ja Reinosta kasvaa varmasti aivan mahtava karvamoottori keväthangille!

Vivan kanssa totuteltiin ensin muutaman kilsan edestakainen matka ja tiistaina vedettiin jo Salosaaren ympäri (10 km). Ensimmäiset 4 km oli kyllä aivan mieletöntä vauhtia! Ei siinä voinut muuta kuin seisoa suksilla ja yrittää lykkiä sauvoilla, että saisi itsekin vähän liikuntaa. Sitten Viva jo malttoi hieman ravata ja loppumatka sujui oikein hyvässä yhteisymmärryksessä.

Huomenna lähdetään leirille Loviisaan. Seuraavia kuulumisia kirjoittelen sitten sen jälkeen.