torstai 26. helmikuuta 2009

Hiihtolomaturinoita



Lomaviikko alkoi lauantaiaamun hiihtoreissulla Reinon kanssa, josta oheinen kuvakin on. Reinosta tulee kyllä oikein hyvä apumoottori! Sitten paineltiin saunan kautta hakuharkkoihin. Vivan treenissä meni pieleen kaikki, mikä mennä voi! Ensin se ei löytänyt näytölle, seuraavalla pistolla hajosi rulla ja kaikenkaikkiaan se jäljesti pahuksen paljon. Niinpä se laitettiin tallaamattomalle alueelle, jonka seurauksena (täytyi vähän paljon etsiä) se turhautuneena haukkui maalimiestä rulla suussa. Otettiin lopuksi rullatreeniä sahan pihalla, johon autot oli parkkeerattu. Se meni aivan lepppoisasti ja oikein. Olipahan taas vaan väärin suunniteltu treeni. Kiva, kun huomaa aina vasta jälkeenpäin, mitä olisi PITÄNYT tehdä. Seuraavalla kerralla pistetään Viva tallaamattomalle alueelle ja suorille palkoille. Kiintorullatreenit pidetään parkkiksella ja jos näyttö otetaan metsään, se tehdään IRTOrullalla.

Reino oli aivan mahtava. Sille tehtiin muistikuvaharjoituksia. Ne toimivat hyvin ja haukut olivat hienoja. Kuulema Reino käy kauniisti maahan haukkumaan ja odottaa myös palkkausta maassa. Kahden pallon leikillä se tuodaan keskilinjalle. Näyttää olevan maalimiesmotivaatio kohdallaan. Ihku pikku jätti!

Lauantai-illaksi ajeltiin Lahteen. Reinon tottistreeni meni paremmin kuin viime viikolla. Se jaksoi lähes keskityä minuun eikä muihin koiriin. Puruissakin päästiin hieman eteenpäin. Reino kanavoi hiha suussa, kun en koskenut koiraan ollenkaan vaan käskin vain istumaan! Hieno homma, kuten eräs tunnettu maalimies sanoisi :)!

Vivan valmistelu epäonnistui surkeasti. Se kuumeni odottaessaan vuoroaan vaikka yritin tehdä tottista maneesin ulkopuolella. Oltiin vissiin liian lähellä ovea ja edellisen koira haukut saivat sen hermostumaan. Huonostihan hallinta sitten pelittikin. Muuten Viva oli kyllä ihan OK. Tehtiin sivulle siirtymisiä ja niissä edistyttiin.

Sunnuntaina käytiin Pieksämäellä tokoilemassa Hau-Hau -hallissa. Se on se paikka, jossa on agilityesteet hallin reunamilla ja jossa Viva vähän kuumeni tokokokeessa. Nytkin oli ekalla kierroksella nupit kaakossa, mutta sain likan rauhoittumaan ruokakuppipalkalla. Lopuksi se käyttäytyi ihan kunnon tokokoiran tavoin. Noutokin tehtiin puhtaasti ilman ääntelyä ja kapulan pyöritystä. Maanantaina jatkettiin tokoilua KooKoo:n hallissa Mikkelissä. Sielläkin tehtiin ruokakuppitottista ja Viva esitti parhainta mahdollista osaamista. Me aiotaan käydä tokoporukan harkoissa aina, kun aika sopii. Vivalle tekee hyvää opetella uusia teknisiä asioita matalassa viretilassa. Ja aiommehan me mennä vielä kokeeseenkin, joten paikallamakuut sun muut tulee samalla harjoiteltua.

Tottisteltukin on parina päivänä. On tehty Reinon kanssa mm. häiriötreeniä. Olen päättänyt opettaa Reinon haukkumaan hyvän viretilan saamiseski tottissuoritukseen ja ainakin eilen se toimi tosi hyvin.

Tänään vasta pääsin hiihtämään, kun on ollut vähän puolikuntoinen olo. Vedettiin jäällä kympin lenkki, tällä kertaa Vivan kanssa. Joten kai tätä jo voi hiihtolomaksi kutsua!