keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

IP 1

En millään voi uskoa, että edellisestä kirjoituksesta on jo kuukausi, jos ei enemmänkin. Koko toukokuu on paineltu aika lujaa. Töissä on ollut kiireitä, matkapäiviä monia ym.

Katselin Facebook -merkintöjä ja näyttää siltä, että vapaa-aika on vietetty pellolla, Lahdessa tai leirillä Hauhovissa! Ensin oli Kutinan leiri, jossa tavattiin isäpappa Kosmoa. Yhteiskuvakin otettiin! Leirillä oli kouluttajana Mia Skogster, jolta sain muutamia tosi hyviä vinkkejä sekä Vivan että Reinon tottisongelmiin. Muutenkin oli antoisaa. Kutinan porukka on aivan mahtavaa! Tutustuin Jessicaan paremmin, kun asuttiin samassa kämpässä. Se oli mukavaa! Kesken leirin käväisin Vivan kanssa juoksemassa (tai siis Viva juoksi) RotuRacessa. Siellähän meni taas niin nappiin, että! Viva nautti saadessaan JUOSTA ja teki maksien toiseksi nopeimman ajan. Vain urosmali Viti meni edelle :)! Vivan joukkue tuli toiseksi, joten hyvä saldo!

Seuraavana viikonloppuna oli Haukämp! Siellä tottisteltiin Elisen (Luttinen) ja Anskun (Loiri) ohjauksessa, pelllolla käytiin Hannun (Liljegren) ja Jyrkin (Kyllönen)ohjauksessa. Parina iltana paikalle saapui Timppa (Karjalainen) ja päästiin ottamaan purutkin. Tämä viikonloppu oli merkittävä tulevaa koetta ajatellen. Tehtiin Vivan kanssa kokeenomaisia harjoituksia ja päästiin puuttumaan tunnetilaan oikein hyvin. Leirillä oli myös Reinon veli Kerkko ja Liisa. Asusteltiin samaa huonetta ja juttua riitti! Veljeskuvakin otettiin, mutta en ole vielä nähnyt sitä.

Sitten oli vuorossa BC:n (Bite Club eli meidän oma ryhmä)leiri. Todella kuumassa ilmassa vedeltiin jälkiä tottista ja puruja aamusta iltaan, parhaimmillaan 11 tuntia! Karsintoihin menevät treenasivat jäljet ja tottiksen omassa ryhmässään ja me kokeeseen menijät omassamme. Puruissa sitten istuttiin yhdessä. Viva toimi hienosti ja viikonlopun jälkeen suhtauduin hyvin luottavaisesti aivan lähitulevaisuudessa häämöttävään kokeeseen.

Koe olikin sitten eilen eli 9.6. Lahdessa omalla kentällä. Oma kenttä oli meille pikemminkin haitta kuin etu, sillä Vivalla alkaa kanootti keikkua siellä hyvin helposti! Aloitetaanpas jäljestä: pellot olivat Mäntsälässä ja rehu oli PITKÄÄ. Parhaimmillaan se ulottui selvästi yli polven ja joukossa oli kaljuja länttejä. Pelkäsin mopon karkaavan käsistä, joten tietoisesti pidin Vivan kylläisenä. Taisi olla hieman liikaa tankattu! Tylsiä ja Vivalle epätyypillisiä virheitä ilmaantui. Se nosti aika ajoin roimasti nenäänsä jäljellä ja ajoi toisen kulman yli, jonka kuitenkin korjasi itse. Pisteitä saatiin 90! Tottiksen alussa Viva oli selvästi epävarma siitä, oltiinko menossa puruihin vai tottelevaisuuteen ja se näkyi suorituksessa. Seuraaminen jäi hyvään. Siitä se sitten tasaantui ja noudot olivat Vivan noudoiksi aivan superia -erittäin hyviä! Pisteitä kertyi 91, joka oli unelmien täyttymys!Puruiss Viva ylitti kaikki odotukseni! Se sai piilolla vartioinnista erittäin hyvän ja otteet olivat kuorman alla pitkin matkaa erittäin hyviä. Kaiken huipentuma oli pitkä liike ja sen jälkeinen kuormitus -parhaat otteet, selkeä irrotus -erinomainen- kokonaisarvosana 93! Yhteeensä siis 274, VIK E, ykköstulos ja koulutustustunnus IP 1. Hyvä Viva vikkelä! Kiitos mokelle Timppa Karjalaiselle, joka on uhrannut aikaansa meidän hyväksi aivan uskomattoman paljon. Onnittelut kokeessa olleille treenikavereille. Kaikki saivat kelpo tuloksen ja se on upeata.

Tässä välissä oli MM -karsinnat (kaikkien rotujen) ja sielläkin meidän porukka kunnostautui. Kolme viidestä koneeseen lähtijästä on BC:läisiä ja muillakin tuli hyviä tuloksia.

Kaikenkaikkiaan BC-teamillä on neljän päivän sisällä ollut 12 koiraa suojelukokeissa... kaikille tulos ja 8 koirakolle ykköstulos! Aikas upeeta!

Tänään käytiin ajamassa parempi jälki! Huomisesta Viva saa huilata hetken ja Reino pääsee kuvioihin enemmän mukaan! Aamulla karautetaan Loviisaan WMC:n leirille ihmettelemään ulkomaan elävien koulutusjuttuja. Että silleen...ihanaa, kun on kesä!