Kolme ensimmäistä kuvaa on äskeiseltä sieniretkeltämme, josta saatiin saaliiksi kantarelleja. Minä tyydyin napsimaan kuvia ja E. hoiti sienten metsästyksen. Kyllä oli mukavaa katsella kahta onnellista koiraa. Siellä ne parisen tuntia vilistivät pitkin mättäitä ja välillä pulahdettiin järveenkin.
Tässä kuvassa koirakakarat tutkivat innokkaasti etelä-savolaisen metsän antimia. Mitä lie yhteisesti kiinnostavaa olikaan tuossa kolosessa!
Autolle palatessa Reino sitten koki elämänsä järkytyksen! Se häipyi kielloista piittaamatta metsään eikä tullut pois kutsuttaessa. Niinpä pakkasimme itsemme autoon ja odotimme, kunnes herra suvaitsi saapua taas tielle. Silloin lähdin ajamaan pois...Reino lähti ensin perään, mutta ajatteli varmaan erehtyneensä autosta, kun se ei pysähtynyt, vaikka HÄN, poloinen eksynyt poika, juoksi perässä. Niinpä se älykkäänä olentona lähti pinkomaan sinne, mistä oli metsään karannut. Eipä löytynyt omaa laumaa sieltäkään.....hädissään se juoksenteli sinne ja tänne, kunnes vihdoin sain siihen näköyhteyden. Sitten tultiinkin aivan noloina mamin luo ja tiivisti polven juuressa köpitettiin autolle asti. Reino näytti aivan siltä, kuin taivas olisi pudonnut! Maailma siis voikin oikeasti kohdella NÄIN kaltoin kilttiä koiralasta!
Viime viikon alkupuolella matkattiin Viroon. Koirakakarat käyttäytyivät erittäin hienosti koko matkan ajan. Tosin Vivan oli vaikea rauhoittua Viljandin kerrostalossa, kun piti koko ajan vahtia rappukäytävän ääniä. Reino sen sijaan ei ollut moksikaan. Taitaa olla kuuro koko kaveri :)!
Retkeilimme hieman kaupungin ympäristössä, mm. Heimtalin kartanon mailla, joka on nykyisin jokin oppilaitos.
Viivyimme Viljandin asunnolla muutaman päivän ja tulomatkalla koukkasimme Tarton kautta Sillamäen kaupunkiin lähelle Narvaa. Katsastimme siellä uusimman hankinnan, kaksion ikivanhassa idyllisessä kerrostalossa puistomaisen kadun varrella. Ei jääty sinne tällä kertaa kuitenkaan olemaan vaan jatkettiin matkaa Tallinnaan. Siellä koirat jäivät yöksi autoon vahtimaan "ostoksia". Toisaalta ei niitä olisi viitsinyt kauheassa kaatosateessa sisälle asuntoon viedäkään. Yö nukuttiin makoisasti uutuuttaan hohtavassa kämpässä. Laivarantaan ajettiin 10 min. Aika kätevää!
Viva oli koko matkan loukkaantunut, kun juuri ennen matkaa vaihdoin Viton Transporteriin. Se ei juurikaan päätään kallistanut, jos auto liikkui. Ilmeisesti sitä häiritsi, kun se näki ulos toisella tavalla kuin Vitossa. Siinä oli tummennukset laseissa ja se oli muutenkin pimeämpi kuin tämä uusi, jossa on enemmän ikkunoita ja väliseinä ohjaamoonkin puuttuu. Kyllähän siitä epäluuloisempikin narttu menee päästään pyörälle. Entäs Reino? Höh, sille nyt on sama vaikka ajeltais karjavankkureilla. Unta palloon ja sillä siisti!
