Reinon kanssa voittajaluokan hakukokeessa

Reinon (Mustantassun Kerkko) kanssa käytiin eilen eli 14.9. Jämsässä hakukokeessa. Tuomareina toimivat Miia Sandelin (tottis ja esineet)  ja Reima Nuutinen (henkilöetsintä). Koulutustunnus HK3 tuli kevyesti loppupistein 282. Tottis 92, hakuradalta 167 ja esineistä 23!

Tämä olli meidän eka kerta voittajaluokassa ja vieraalla kentällä (jos BH -koetta ei lasketa). Reino joutui ihan ekana koirana tottikseen. Pariksi valikoitui maliuros. Huomasin heti alkuunsa, että Reinoa taas kiinnosti kaikki muut koirat ja ihanat hajut. Ilmoittautuminen meni kuitenkin oikein hyvin. Jouduttiin odottamaan lähtölupaa aika pitkään, kun pyssyn kanssa oli jotain ongelmia. Reino alkoi siinä aikansa kuluksi tuijotella paikkamakuussa olevaa koiraa. Seuraamisen eka suora meni kuitenkin oikein hyvässä vireessä. Juuri yhtä askelta ennen käännöstä Reinon kontakti herpaantui ja käännöksestä tuli väljä. Rytmin vaihdokset menivät ihan OK, mutta oikealle käännyttäessä paikkamakuussa oleva koira alkoi jälleen kiinnostaa eikä kontaki näin ollen pysynyt! Käännös jäi taas väljäksi eikä istumista nähty pysähdyksessä (tonttu mikä tonttu :)). Henkilöryhmä meni tällä kertaa ilman nuuhkimisia! Tuon kamalan seuraamisen jälkeen Reinon nosti virettä ja kaikki muu meni ilman teknisiä virheitä ja arvosanat vaihtelivat välillä erittäin hyvä - erinomainen. Olisihan tekemisessä saanut olla enemmän voimaa ja potkua, mutta hyvä näin kuitenkin. Kapulaa Reino hiukan pyöräytti noudoissa tulomatkalla. Näistä tuomari mainitsi, mutta ei kovin rankaisuut.
Sitten oli hakuradan vuoro. Radan profiili ja maasto kaiken kaikkiaan oli vaihteleva. Oli rinnettä, metsää, kalliota ja heinikkoista suotakin. Reino tuntui tykkäävän alueesta ja lähti tosi iloisesti jokaiselle pistolle. Eka maalimies taisi löytyä kolmannella pistolla :)! Siitä sitten laittelin sitä aika harvakseltaan meneään, kun Reino teki oikein hyvät laajat pistot. Itse älysin edetä riittävästi, joten homma tuntui luistavan hyvin. Noin kahdessa sadassa metrissä oli seuraava ukko laakean kallion notkelmassa samalla puolella kuin eka löytö. Viimeisestä ukosta Reino otti selvästi hajun jo keskilinjalla edestä päin, mutta sain sen mielestäni hyvin hallintaan ja lähetettyä oikealle. Sieltä se kaarsi eteenpäin ja viimeiset haukut alkoivat iloisesti kuulua :)! Oli ihanaa huomta, että Reinon vire säilyi radan loppuun asti. Sain sen myös odotettua helpommin mukaani piiloilta. Ekalla ja vikalla piilolla se palkan toivossa hiukan viipyili hallintaan tulossa ja niistä menikin sitten pari pistettä. Yksi piste meni kuulema ihan hienoisesta korvattomuudesta keskilinjalla, vaikka minusta Reino oli kyllä ihan pro. Siis Reinoksi!

 Esineruudussa nähtiin sitten tuttua temppuilua. Eka lelu nousi nopeasti, mutta Reino (jälleen kerran) päätti viedä sen ratahenkilölle eikä mulle. Toi sit kuitenkin ilman käskyä oikeaan ositteeseen. Molemmat muut lelut se tiputti mun jalkojen juureen, jolloin jouduin kumartumaan ja pyytämään luovutuksen käteen. Maasto oli aakea ja laakea kangasmetsä. Jossain vaiheessa Reino jonkin verran kaarteli vasemmalta ulos ruudusta ja kutsuttaessa laajensi reviiriään vielä mun selän taakse. Näistä kaikista tonttuiluista tuomari vähensi seitsemän! pistettä, vaikka kaikki esineet nousivatkin. Meille oli työvoitto se, että Reino lähti joka käskyllä hakemaan lisää leluja ja että se hajun saatuaan välittömästi tarkensi, nosti esineen ja lähti vinhaa vauhtia tuomaan niitä!

Kaiken kaikkiaan olin päivään tosi tyytyväinen. Kyllä Reinon kanssa näemmä kannttaa ja kehtaa kokeissa käydä, vaikka se vähän tuollainen junttura ja tonttu onkin :)! Tosin ihan rakas sellainen!

Kesäkiireitä ja lomapuuhia

Viva Sari Kärnän jälkikoulussa

On niin kiire, ettei kissaa kerkiä sanomaan saati kirjoittamaan blogia :)! Jo ennen Slovenian reissua alkoi tiukka tahti koirien harrastusrintamalla ja se jatkuu yhä vain. Hyvä startti kauteen saatii Sari Kärnän jälkileiriltä, jonka järjestin täällä Mikkelissä hutikuun lopulla. Siellä Viva oli vielä hiukan talviterässä eivätkä yli kaksi tuntia vanhat jäljet melko paljaassa metsässä onnistuneet ollenkaan. Tehtiin sitten yksi vähän tuoreempi jälki ja jo alkoi homma pelata entiseen malliin.

Kurssin jälkeen jäljesteltiin tasaiseen tahtii, enemmän metsässä kuin pellolla. Pikku hiljaa jäljet alkoivat olla jo kilometrin mittaisia ja reilu parikin tuntia vanhoja. Välillä sitten vähän lyhempiä ja vieraiden tekemiä väliin. Yhden kolmen tunnin vanhan peltojäljen ajoin Lehtimäen leirillä. Se oli mieleenpainuva kokemus, sillä jälki kulki purukentän vieressä, samalla pellolla. Eipä tullut likalle mieleen jättää jälkeä vaikka se kuuli ja silmäkulmastaan varmasti näki näki viereisen saran tapahtumat.

Ekassa kakkosen kokeessa käytiin tooukokuun lopulla. Siellä maasto meni erinomaisen hienosti (195). Suoritus kaatui tottikseen, kun Vivalla ei taaskaan pysyneet inkkarit kanootissa. Kentällä sattui olemaan suojelupiilo ja likka lähti lapasesta ihan huolella. Ryhdyin sitten tietoisesti panostamaan kokeenomaiseen ilmoittautumiseen ja kentälle tuloon. Se onnistui vallan mainiosti, kun saimme Puolustuvoimlta käyttöömme hienon urheilukentän, jossa pidämme kokeenomaisia harjoituksia. Olin tietysti tehnyt ko. harjoituksia ennenkin, mutta erona edelliseen on nyt ollut se, että koira kulkee vapaana enkä muistuta sitä ollenkaan liinapakotteilla vaan lopetan sen toilailut omin käsin ja hyvin rauhallisesti.

Toiseen avoimen luokan jälkikokeeseen osallistuin Mikkelissä. Tällä kertaa tulos saatiin ja ihan ykköstulos eli M 190 ja T 85, yht. 275 ja JK2. (Jälki 162 ja esineet 28.) Olen hyvin tyytyväinen ja helpottunut erityisesti tottiksen osalta. Vihdoin Viva oli kuulolla ja pysyi hanskassa. Edellisen kerran olen kokenut jotain näin mukavaa alokasluokan IPO -kokeen tottiksessa. Nyt sitten vaan seuraavaa koetta katsomaan. Jäljen osalta on tavoitteena osallistua ainakin piirinmestaruuskokeeseen ja yrittää saada paikka erikoisjäljelle.

Ihana, ihana matka Sloveniaan 1.- 6.5.2013

Joskus viime vuoden puolella, taisi olla ihan alkusyksyä, Piia kyseli mua kaveriksi Slovenian matkalle, belgien MM -kisoja katsomaan. Ryhdyttiin hyvissä ajoin tuumasta toimeen, varattiin hotellit ja lennot. Koirille varasin myös hoitolapaikan, kun ei ollut takuita kotihoitajasta tuolloin.

Vappuaattona heitin sitten koiralapset Juppsguardiin, tuttuun koirahotelliin Järvenpäähän ja menin Piian luo yöksi, sillä lento lähti aamulla varhain. Hupsista vaan ja löysimme itsemme Ljubljanan lentokentältä paikallista aikaa puoli kymmenen maissa. Kentällä tavattiin Johanna ja Paula, joiden kanssa lyöttäydyttiin kimppaan. Viikon aikana vietettiin paljon aikaa yhdessä, samassa hotellissa kun asuttiin.

Oli pyhäpäivä ja busseja kulki kaupunkiin harvakseltaan, joten otettiin tilataksi. Suuntana ensiksi rautatie- ja bussiasema, sillä meidän piti päästä vajaan parin sadan kilsan päähän Koperiin, Adrianmeren rannalle. No buses today, sanoi täti officessa. Onneksi yksi juna oli lähdössä, mutta vasta klo 15.40. Eihän siinä mitään, laukut säilytykseen ja cityä katsomaan. Tallusteltiin verkalleen joen rantaa pitkin, käytiin linnassa kukkulan laella ja syötiin maailman parhaimmat pitsat!

Matka jatkui junalla, mutta vain puoliväliin :)! Siltätyön vuoksi meidät laitettiin pikkubussin kyytiin. Matka kohti määränpäätä jatkui vuorten yli, viiden pikkukaupngin rautatieaseman kautta.

Koperiin saavuttiin illaksi. Kisojen avajaisiin ei siis ehditty. Urheilukeskus, jossa kaikki (IPO, agility, toko, mondioring ja näyttely) tapahtui, oli parin sadan metrin päässä hotellistamme. Sitä piti käydä katsomassa vielä illalla.

Päivät Koperisa kuluivat pääosin saman kaavan mukaan. Aamulla aikaisin ylös (eräänäkin aamuna klo 5.30, että ehdittiin katsomaan klo 6 alkava Tonin ja Dalin tottis). Useimpina päivinä tehtiin Piian kanssa juoksulenkki rannalla 30 - 50 min vähän fiiliksestä ja aikataulusta riippuen. Seuraavaksi hotellin aamiainen, suihkuun  ja eikun kisoja katsomaan. Yhtenä iltapäivänä retkeiltiin vähän enemmän. Käytiin maailman upeimmassa tippukiviluolassa Postojnassa, Italian puolella Triestessä ja ihanassa kalastajakylässä Piranissa. Retkeä varten vuokrattiin auto. Piia päätyi kuskiksi ja hyvä kuski olikin :)!

Viikko kului nopeasti. Ilma oli lämmin ja välillä ihan tukahduttavan kuumakin (+28), mutta hiukan pilvinen ja aika monta sadekuuroakin saatiin niskaamme. Shoppailu oli varsin maltillista, parit treenihousut ja sen semmoista tuli ostettua. Iltaisin käytiin syömässä pienissä ravintoloissa (ja gaalassa) ja kierreltiin hiukan Koperin vanhassa kaupungissa. Ruoka oli hiukan italialaisvaikutteista, pääosin oikein hyvää. IPO:ssa ei tänä vuonna tullut mitaleja, joskin hyviä osa-aluepisteitä oli kaikilla. Tokossa ja agilityssa sen sijaan saatiin yksilö- ja joukkuemitaleita.

Kotimatka alkoi maanantaina puolilta päivin, kun starttasimme bussilla Koperista Ljubljanaan. Seuraan liittyivät Marko, Susanna, Mikko ja pikkuinen Selma. Ljubljanaan saavuttuamme heitimme laukut taas säilytykseen ja lähdimme kaatosateessa kävellen kohti sitä ihanaa pitsaravintolaa, johon tutustuimme menomatkalla.

Sama taksi, jolla tultiin lentokentältä, soitettiin viemään koko porukka taas kentälle. Sinivalkoisin siivin laskeudttiin Helsinki-Vantaalle klo 23.15. Sanottiin lämpimät näkemiset maailman parhaimmille matkakumppaneille Johannalle ja Paulalle ja napattiin Pian kanssa taksi. Yöksi siis Piian luo, jossa vetelin makoisat unet. Aamulla hain Markon Susannan ja Mikon luota, kun ihan siinä naapurissa asuivat. Haettiin koirat hoitolasta ja kyyditsin mestarin Kärkölään. Kotona Mikkelissä oltiin iltapäivän puolella, kolme rättiväsynyttä ja käheä-äänistä koiralasta sekä emäntänsä. Kaikki tyytyväisinä ja onnellisina, kuka mistäkin syystä :)!

Matka oli enemmän kuin onnistunut! Oli hienoa nähdä ja kokea kansainvälinen kisatunnelma! Oli myös aivan ihanaa päästä tutustumaan kauniiseen, siistiin ja väljästi asuttuun pieneen Sloveniaan. Ihmiset olivat ystävällisiä ja kielitaitoisia. Tuntui, että turismi ei ole vielä ehtinyt pilata tuota maata. Pysyttiin kaikki terveinä eikä mitään muitakaan harmeja sattunut. Mun Visa ei kylläkään toiminut, mutta onneksi seinästä sai rahaa!

Suuri kiitos kaikesta Piialle, mun ihanalle matkakaverille! Oli niin helppoa ja kotoisaa, just sellaista kuin olla pitää, huoletonta ja vailla turhaa nipotusta. Samaa sarjaa olivat Johanna ja Paula. Mehän jo päätettiin lähteä vuonna 2015 tsekkeihin. Ensi vuonna mennään vaan Tuusulaan :)!

Vuoden 2012 summausta

On jäänyt aika vähin tämä blogiin kirjoittelu viime aikoina, kun päivitykset tulee pääosin tehtyä naamakirjaan.

Kevään kokeen lisäksi käytiin Vivan kanssa SM -kisoissa, joista ei kuitenkaan tulosta tullut. Jälki meni kohtuullisesti (91 p), mutta tottelevaisuudessa lähti hiukan lapasesta ja suojeluosuudessa hallinta petti. Irroituskäskyjä tuli ylenmäärin ja viimein likka jäi kiinni hihaan. Siihen loppui samalla Vivan suojelu-ura.

Innostuttiin sen jälkeen treenaamaan PK -jälkeä ja muutaman treenin jälkeen lähdettiin kokeeseen, josta ihan OK tulos ja JK1. Olihan se tottelevaisuus aika painajaismaista, kun jouduttiin kentälle, jossa oli agilityesteet ja voimaksa hevosen haju. Tätä lajia kuitenkin jatketaan Vivan eläkepäivinä.

Myös FH -jäljelle mieli halajaa ja sinne yritetään saada paikka mahdollismman pian. Yksi yrityshän meillä siltäkin saralta on, mutta ei tulosta. Olosuhteet olivat hyvin omituiset siinä kokeessa eikä siellä juuri muutkaan tuloksia tehneet. Jälki oli kadonnut kuin tuhka tuuleen...

Talven ajan Viva on saanut lekotella! Jonkun kerran on viiletetty suksien kanssa pitkin Saimaan jäätä  ja pienimuotoisia tottelevaisuusharjoituksia on tehty, mutta muuten on vedetty lonkkaa.

Reinon kanssa tehtiin syyskuussa HK2 oikein ykköstuloksella. Hakuradalla Reino pani parastaan ja osoitti oikein mukavaa työmoraalia, joskaan ei uponnut vastatuuleen kovin innolla, jos siellä ei ketään ollut :) ! Esineet tuottivat hieman ongelmia, mutta molemmat kuitenkin nousivat. Tottis oli normaalia Reinon tasoa, paitsi nouto meni nollille, josta olen aiemmin kertonut tuolla Uutisia -kohdassa :)!

Talven aikana on harvakseltaan tehty tottelevaisuutta ja hiihdetty. Tokon avoimen luokan liikkeet ovat ihan hyvällä mallilla, mutta en ole saanut ilmoitettua meitä kokeisiin asti. Kovasti odotamme metsien sulamista, että päästään taas haukkumaan setiä ja tätejä. Itse asiassa pitäisi etsiä kolmosen kisapaikka ihan keväälle, mutta katellaan nyt vielä hetki!

Rodoa ei sitten saatu koekuntoon ennen kauden loppumista. Kävin loppukesän ja syksyn aikana Lohjalla Jarkon treeneissä harvakseltaan, keskimäärin kerran viikossa. Sen verran hitaasti edistyttiin, että ei saatu kenttäosuuksia valmiiksi. Talvitauko Lohjan porukalla alkoi marraskuussa ja päättyi viime viikolla. 

Talven aikana kävimme Kärkölässä Timpan treeneissä, jossa tehtiin sivukuljetuksia ja selkäkuljetuksia. Lisäksi Bite Clubin talvileirillä päästiin Markon koulittaviksi, mutta siinäpä se melkein on ollut. Tottista on tehty kohtuullisella tahdilla ja pyritty keskittymään häiriössä treenaamiseen. Siinä onkin tapahtunut hienoista edistymistä. Nyt sitten katsotaan onko mitään asiaa toukokuun Bite Clubin kokeeseen vai jätetäänkö taas tuonnemmaksi. 

Jostakin lähempää olisi tarkoitus etsiä meille sopiva treenipaikka, toki siis Lohjan lisäksi eikä tilalle. Kunhan tuo Bite Clubin oma kenttä valmistuu Kärkölään, saattaa asiaan tulla jonkin sortin ratkaisu! 

Koska tänä talvena on ollut paljon vähemmän treenien perässä ajamista, on jäänyt aikaa myös itselle. Ostin joulukuun alussa salikortin vuoden sitoumuksella ja sen jälkeen olen käynyt innolla erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla Mikkelin Fressillä. Parhaimmillaan olen viettänyt jumpissa kaksi tuntia päivässä ja koirien lenkitykset päälle. Sulan maan aikaan jumpat tietysti hiukan vähenevät, mutta tavoitteena on päästä rääkkiin keskimäärin kolme kertaa viikossa.  

Viikonloppuisin on tullut hiihdettyä ja pitkästä aikaa sain kohtalaiset 300 km mittariin. Tuo yllä oleva kuva on "Paukkalan naisjoukkueesta" pääsiäiseltä, jolloin täällä oli aivan upea hiihtokeli. Ja kyllä me tytöt hiihdettiinkin, itselle tuli kilometrejä 95, luistelusuksilla Saimaalla ja Pitkäjärvellä!

Kuntoprojektin seurauksena lihaskunto ja hapenottokyky ovat parantuneet huimasti ja ovat tainneet lihakset hiukan syrjäyttää läskiä. Kunnon dieetti pitäisi vielä tähän päälle laittaa, niin olisi mukavampaa kesävaatteiden kannalta :)!

Näissä tunnelmissa odotellaan lumien sulamista. Vivan kanssa hinkuan metsään ja pellolle jäljestämään, Rodolla on monen monta asiaa työlistalla sekä kentällä että jälkipellolla ja Reinon kanssa pitäisi palautella kolmosen tottiskuviot ja saattaa koekuosiin se perhanan esineruutu!

Kevään katkaisee Slovenian FMBB -reissu, jonne lennetään Piian kanssa vappupäivän aamuna. Miltähän se tuntuu, kun on viikon verran vapaa kuin taivaan lintu! Ei koiria, ei töitä, ei perhettä eikä mitään arkipäivän velvollisuuksia! Eipähän ole moista koettu naismuistiin :) !

Sataa sataa ropisee

Nyt on satanut monta päivää yhteen menoon ja ajattelin norkoilla sisällä alkuiltaan asti, jolloin ehkä pitäisi lähteä pellolle tai sitten vain lenkille. Katsoo nyt mikä huvittaa. Laiskottelupäivä siis. Yritän tässä kaivella muistia (ja naamakirjaa) ja päivittää hieman koirien kuulumisia.

Koko kevään jatkuivat treenit Kotkassa kasvihuoneella. Samaisessa paikassa suoritin Rodon kanssa käyttäymiskokeen maaliskuun alussa. Harmi, että sieltä ei ole yhtään kuvaa saati viedota. Rodo oli varsin pätevä ja etevä. Ihan hiukan tunnetila laski, mutta ei pahasti ollenkaan. Teknisesti kaikki oli vallan priimaa. Sain myös arvonimen Tavastilan BH -mestari, sillä olin ainoa, joka toimi täysin koesääntöjen mukaisesti :)! Ymmärtäähän sen, että virheitä sattuu, kun olivat nuo muut osallistujat niin kokematonta porukkaa, kuten Marko Koskensalo, Jan Skogster ja Maria Arfman :)!

Huhtikuun alussa Reino pääsi palleistaan :(! Tätä operaatiota edelsi yksi erittäin epäonnistunut tokokoe, jossa Reinon mielenkiinto herpaantui tehtävää kohtaa aivan täydellisesti ja hajut veivät poikaparan päätä. Keskeytin kokeen alkuunsa. Myös lenkkeily on ollut yhtä tuskaa, kun kaikki hajut saivat Reinon sellaisen hurmion valtaan, että korvat vallan kuuroutuivat eikä muukaan soo soo tuottanut mitään tulosta. Saa nyt nähdä onko leikkauksesta mitään hyötyä. Tätä kirjoitettaessa lenkkeily on kuitenkin jo paljon aiempaa helpompaa ja ikäänkuin yhteistyöhalua olisi harrastuksissakin enemmän. No, kokeissa sen sitten vasta oikeasti huomaa...

Toukokuussa saatiin Vivalle vihdoin ykköstulos IPOssa ja tie SM -kisoihin on auki. Kotkassa oltiin kokeessa ja tuomarina oli Lauri Kanerva ;)! Jälleen kerran siis IP3 pistein A 96, B 92, C 87, yht. 275 ja VIK E! Seuraamisessa virsu lipsui taas pahasti ja irrotukset olivat nihkeitä, mutta loppusumma oli se mitä mentiin hakemaan ;)!

Kesäkun alkupuolella oli Bite Clubin leiri hauholla. Siellä päästiin Vivan ja Rodon kanssa jäljestämään oraalle, joka oli uusi tuttavuus. Kovin helppo alustahan tuo oli!

Kesän alussa selvisi yllättäen, että Jarkko muuttaa työn perässä pois Kotkasta :(! Voi murhetta ja itkua...epätoivoiset ajatukset ovat kuitenkin ainakin hetkeksi kaikonneet, sillä Teemu (Parviainen) on luvannut luotsata Vivan SM -kisoihin ja mahdollisesti ihan rotumestiksiin asti. Siinä taitaa sitten Vivan IPO -ura ollakin. Tosin se on aivan terve ja hampaatkin hyvässä kunnossa, lukuunottamatta yhtä katkennutta kulmuria. Tehtiin nimittäin perusteellinen terveystarkastus tuossa toukokuun lopulla, kun oli taas niitä väsähtämisiä treeneissä.

Rodoakin Teemu on treenannut ja olen siitä hyvin kiitollinen. Menee siinä samassa...tosin meillä on tavoitteena ykkösen koe lokakuussa. Toivottavasti saamme nauttia Teemusta siihen asti. Jatko pitää sitten kuulema katsoa erikseen :(!

Heinäkuussa osallistuimme ekaa kertaa susikoirien kesäleirille Lehtimäellä. Saara ja Sari olivat kavereina mökissä, josta oli viiden kilsan matka opistolle. Ihan kokonainen viikko jäljestettiin pellolla Vivan ja Rodon kanssa. Iltaisin oli sitten vielä Vivalle purut Teemun kanssa. Molemmat koirat menivät hyvin eteenpäin jäljellä, kiitos erittäin pätevän kouluttajan (Maria Arfman). Viva siirrettiin valjaille ja jo alkoi meno rauhoittua. Rodolle taasen yriettiin tehdä lisää viettiä jäljen suuntaan. Näitä olemme täällä kotona jatkaneet. Vivan kohdalla näyttää hyvältä. Jopa niin hyvältä, että ilmoitin sen FH -kokeeseen, joka on viikkoa ennen SM -kisoja. Rodon jäljestäminen on vähän taivaankappaleiden asennosta kiinni. Joskus menee hyvin ja joskus taas ei ollenkaan pelitä. Saa nähdä tuleeko siitä kiskaoiraa suojeluun ollenkaan tuolla menolla.

Sillä aikaa, kun me muut uurastimme leirillä, Reino vietti lomaa Eeron, Markuksen ja Katjan kanssa täällä kotona. Oikein leppoisasti oli kuulema mennyt.

Reino ja Viva näyttelyssä

Päätin käydä testaamassa saisivatko nämä kullannuput Reino ja Viva H:n arvoisen laatuarvostelun mahdollista valioitumista ajatellen. Kummassakaan ei ole mitään terveydellistä vikaa ja luonne on molemmilla ihan kohdallaan! Jos nyt on olemassa käyttövalion arvo, niin kai sellainen voisi näillä käyttökoirillakin olla :)! Ilmoittauduttiin Tuusniemen ryhmänäyttelyyn, joka järjestettiin 25.2.2012. Tuomarina oli Pirjo Aaltonen (nimi ei sanonut minulle mitään).

Siinä kävi niin, että tuomari ei tunnistanut Reinoa ja Vivaa belgeiksi vaan saneli, että "tyypiltään vieras uros / narttu" ja Reinolle vielä lisäyksenä, että "vieras ilme" ;)! Tyydyttävät napsahti molemmille! Tyydyttävä tarkoittaa, että on huonoin mahdollinen ennen hylättyä. Kortti, jonka kehäsihteeri nosti, oli väriltään vihreä. Eero sanoi, että sehän meni hyvin, kun vihreää valoa näytettiin, pääsette vielä uudelleenkin näyttelyyn!

Molempien kehäkäyttäytyminen oli "luonnollista". Ei me oikein osattu hipsutella ympyrää. Menivät kuulema kuin kouluratsut "korkealla etuaskeleella"! Reino pääsi ensin kehään ja Vivan kohdalla tuomari kysyi, että "onkos tämä tuon edellisen sisar" ja pahoitteli, kun ovat niin eri näköisiä kuin muut tuomaroivat belgit!

Reinon katse oli kyllä kieltämättä hyvin tyhjä! Sillä meni herne aika kovaa korvien välissä, kun naapurikehän laidalla oli ainakin yksi juoksuinen narttu. Reaktioista päätellen niitä oli varmaan useampiakin siinä lähimailla! Rotumääritelmän mukaan belgin silmät ovat mantelinmuotoiset, mieluiten tummat ja katse on älykkään tutkiva. Reinon silmät ovat lähes kusen keltaiset, pyöreähköt ja nyt niissä tosiaan oli ääliömäinen, lasittunut katse kohti ei mitään (tai siis kohti unelmaa ihanasta nartusta)!

Reino:

Reino odottaa vuoroaan kehän ulkopuolella.


Ei oikein osattu juosta nätisti.

Reinon näyttelyposeeraus :)!

Reinon laatuarvostelu:Vahvaluustoinen, tyypiltään vieras uros, joka saisi olla mittasuhteiltaan lyhyempi ja tiiviimpi. Voimakas, raskasrakenteinen pää, leveälle asettuneet korvat, vieras ilme, hyvä purenta, tänään niukassa karvapeitteessä, oikea väritys, hieman alas asettunut häntä, sopiva askelpituus, hyvät liikkeet edestä ja takaa. Tyyppi määrää palkintosijan. KÄYTTÖLUOKKA / TYYDYTTÄVÄ.

Viva:

Viva arvostelun alussa.



Vivan näyttelyposeeraus :)!

Vivan laatuarvostelu:Tyypiltään vieras narttu, jolla pitkä runko, vahva luusto,voimakasrakenteinen pää, leveälle asettuneet korvat, joita saisi kantaa varmemmin pystyssä, sopusuhtaisesti kulmautunut, hyvä purenta, jyrkkä lantio, liikkuu korkealla etuaskeleella. Tyyppi määrää palkintosijan. KÄYTTÖLUOKKA / TYYDYTTÄVÄ.

Ihanaa uuden vuoden alkua

Talvi vasta tekee tuloaan, mutta päivä on jo alkanut pidentyä. Kovin on raskasta tuo aika lokakuun loppupuolelta tänne tammikuulle. Etenkin tällaisina vuosina, kun lumi tulee vasta joulun jälkeen, on mieli aivan täynnä kuraa, loskaa ja ikuista pimeyttä! Toisaalta pakkasia ja huonoja ajokelejä on odotettavissa vähemmän aikaa! On lohdullista ajatella, että koko ajan mennään kohti kevättä ja valoa tulee enemmän ja enemmän. Tykkään kyllä talvestakin ja hiihtämisestä etenkin. Jos valita pitäisi, ottaisin kuitenkin kevään ja kesän, en syksyä ja talvea!

Voi olla, että tänä talvena ei paljon hiihtämään ehditä. Vaihdoin suojelun treenipaikkaa ja uudessa paikassa Kotkassa on treenit vähintään neljästi viikossa! En tietty ihan niin montaa kertaa töiden ja kelien puolesta sinne aio hurruutella. Yritän painottaa ainakin alkutalvesta reissut viikonloppuihin, että saa ajella osittain valoisassa.

Olen viihtynyt äärimmäisen hyvin kotkalaisten seurassa! Porukka on avointa, puheliasta ja avuliasta! Sopii mulle, kun itse en ole mikään esiin työntyvä hahmo! Jarkon kanssa on ollut ilo treenata. Molemmille koirille (ja mulle ohjaajana) on tehty selkeät tavoitteet ja niitä kohti edetään askel askeleelta. Vivan kohdalla harkitsin aika pitkään sen jättämistä eläkkeelle suojelusta, mutta päätin sitten jatkaa vielä yhden kauden! Toki, jos tulee terveysongelmia tai muuta sellaista, jätetään lysti nuoremmille! Vielä on liian aikaista sanoa kehittymisestä yhtään mitään! Kevät näyttää!

Reinon kanssa käytiin loppiaisena avoimen luokan tokokokeessa HauHau -hallissa Pieksämäellä. Tavoitteena oli ykköstulos ja sehän me kyllä saatiin. En ollut kovin tyytyväinen suoritukseemme, 162 p. Yksi liike jäi vitoseen ja sen saatoin aavistaakin. Luoksetulon pysäytys on nimittäin vielä koulutusvaiheessa :)! Sen sijaan maan nuuskiminen kaukokäskyjen alussa kismitti. Siitä lähti -9 pistettä, kun Reino ei "kuullut" ensimmäistä käskyä. Se osaa liikkeen ihan kympin arvoisesti! Noutoliikkeen kasia on vaikea saada paremmaksi, sillä Reino tuppaa pyöräyttämään kapulaa edessäni! Muuten kaikki olivatkin ysejä ja yksi kymppi! Näin siis numeroiden valossa! Toivoisin Reinolta kuitenkin selkeästi parempaa asennetta ja tunnetilaa suorituksiin. Silloin ei ehtisi haistella maata eikä häiriintyä ympäristöstä! Siinäpä sitä on rakentamista tulevalle keväälle! Ikäänkuin ei olisi yritetty tuotakin ongelmaa ratkoa. Nyt vain uusin eväin ongelman kimppuun! Oli mukava havaita, että Reino ei enää häirintynyt muista uroskoirista, mutta annas olla, kun näkö(haju)piiriin osui ihanainen narttu!

Pitkä ja pimeä syksy

Reinon lokakuisen hakukokeen jälkeinen aika on vietetty hakumetsässä ja tottiskentällä. Haussa tehtiin Reinon kanssa hallintaan ottamisia piilolla ja nyt loppukaudesta vähän enemmän motivaatiotreeniä. Koko ajan on odoteltu lumisateita ja pakkasta, mutta viikko toisensa jälkeen metsät näyttävät pysyvän sulina. Rodon kanssa on tehty jo rullan tuoteja ja ilmaisujakin. Kun on tarkka rutiini, se pelittää oikeinkin hyvin. Vauhtia ja intoa on riittämiin. Rodon kanssa on ollut vaikea keksiä oikeaa motivointikeinoa. Sitten päätin kokeilla ihan vaan rullan hakemista ja vietin nostoa maalimiehen taholta. Jopas löytyi intoa! Katsotaan kuinka pitkälle se kantaa, kun maalimies ei enää innostakaan sitä näytölle.

Suojelu oli pitkään tauolla, kun Timpan käsi oli kipeytynyt pahasti. Totta puhuen ei yhtään edes huvittanut ajatus Vivan treenaamisesta. Sen verran ikävä tunnetila jäi rotumestiksistä. Rodo kyllä olisi kaivannut paljonkin treeniä. Viva onkin saanut vietellä leppoisia päivä koko loppusyksyn. Sen pääasiallinen huvi on ollut Eeron kanssa sienimetsässä juoksentelu. On se ollut aika polleaa tyttöä, kun on lauman vanhimpana päässyt isännän suosioon. Pari jänisjahtiakin on ikävä kyllä niillä retkillä tullut koettua. Tai ei se varmaan Vivan mielestä mitään niin ikävää ole ollut.....



Rodon tottis polkee paikallaan. Voimaa ja viettiä saisi olla paljon enemmän, mutta en vaan osaa sitä rakentaa. Rodo on vähän liian totinen koira minun käsiini. Siltä puuttuu kokonaan naurunappula :)! Lisäksi se edelleen häiriintyy helposti kentän muista tapahtumista ja laskee vietillisesti, jolloin tietty kaikki muu alkaa kiinnostaa. Teknisesti se osaa suurin piirtein alokasluokan tottiksen liikkeet, noudon luovusta lukuun ottamatta, mutta viretilan kanssa siis on ongelmia!

Rodon kanssa tehdään joka tapauksessa ensi vuosi töitä suojelun saralla. Ajomatkat suuntautuvat tästä lähin Lahden, Riihimäen ja Hyvinkään sijasta pääosin Kotkaan! Pitkän ja piinallisen harkinnan jälkeen päädyin vaihtamaan treenipaikkaa ja siinä samalla tietysti myös maalimiestä. Ryhmä eli Bite Club loistavine kavereineen pysyy kyllä kuvioissa, mutta uusia kivoja tuttavuuksiakin on jo Tavastilan porukasta saatu. Lähinnä on tarkoitus Jarkon kanssa työstää Rodoa eteenpäin. Muutama treeni on jo takana ja olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen! Vivan tilannetta ajattelin miettiä vasta ulkokenttien vihertäessä.

Reinosta HK 1

Tottikseen menossa!

Reinon kanssa osallistuttiin eilen 8.10.2011 alokasluokan hakukokeeseen täällä Mikkelissä. Tuomarina oli Susanna Fennander tottelevaisuudessa ja esineruudussa. Henkilöetsinnän arvosteli Osmo Heikkilä.

Olin pelännyt, että Reinon vire katoaa seuraamisessa, mutta eikös mitä :)! Hienosti me selvittiin ja Reino teki kaikki liikkeet omalla tempollaan oikein keskittyneesti. Kaikkea pientä korjattavaahan siellä oli, mutta kaiken kaikkiaan olen huisin tyytyväinen Reino Reippaan suoritukseen. Jatkossa keskitytään edelleen tunnetilakysymykseen + seuraaviin, toki jo aiemminkin tiedossa olleisiin virheisiin: kontakti varmemmaksi, täyskäännös tiiviimmäksi, henkilöryhmätreeniä lisää, istuminen nopeammaksi, noudot voimakkaammiksi, etenkin palautukseen lisää voimaa ja tiivimpi ote kapulasta, eteenmenon maahanmeno nopeammaksi ja paikkamakuusta kaikki pienetkin venyttelyt ja ruohotupsun nuuhkaisut pois!

Henkilöetsinnässä Reino teki erittäin hyvää työtä myös. Meidän yhteistyötä, hallintaa ja työskentelyä kehuttiin. Itse kyllä toivoisin Reinolta hieman lisää voimaa ja ripeyttä tälläkin osa-alueella. Maalimiehet löytyivät suht helposti. Oisko tullut pari tyhjää pistoa toiselle puolelle ja toiselta puolelta löytyi ukko molemmilla lähetyksillä. Eka ilmaisu oli erinomainen ja toinen muistaakseni erittäin hyvä, mutta viimeisellä ukolla Reinoa alkoi kiinnostaa maassa olevat hajut (edellinen koira oli narttu) ja haukku pätki melko pahasti välillä. Lisäksi koira tuli mua vastaan, kun olin noin viiden metrin päässä piilolta. Täältä jäi opetussuunnitelmaan: lisää potkua ja motivaatiota ilmaisuihin! Treeneissä Reinolla on loistavat ilmaisut, ja pitkiä ratoja ON tehty. Täytyy vaan enemmän ja enemmän kouluttaa sitä siihen, että minä seison vieressä ja ilmaisu jatkuu ennenkuin palkkaa tulee!

Esineruutu meni muuten oppikirjan mukaan, mutta Reino yritti taas viedä löytämänsä sukkatollon vieressä seisoville ihmisille eikä mulle :) Pikkuvika!

Tulokseksi saatiin HK1 seuraavin pistein T 92, M 185 (157+28), yht. 277. Sijoitus 1/6. Reinon sisko Kaino oli samassa kokeessa ja me otettiin kaksoivoitto!

Vivalle IP 3 kahteenkin eri kertaan

Elokuun viimeisenä viikonloppuna osallistuttiin Vivan kanssa omalla (Lahti SPL) kentällä IPO -kokeeseen tarkoituksena yrittää saada ykköstulos korkeimmasta luokasta, jotta voitaisiin ensi vuonna osallistua SM -kisoihin. Tuomarina toimi Tero Oravasaari ja maalimiehenä Jan Skogster.

A -osa suoritettiin rehupellolla. Viva ajoi jälkensä kohtalaisen hyvässä tunnetilassa. Esineilmaisut olivat hieman hitaita, kerran nenä nousi kulman jälkeen ja parilla esineellä asento oli aavistuksen vino. Vauhti kuulema hiukan kiihtyi kulman jälkeen, mutta itse en sitä havainnut.

Tottelevaisuus oli taas seuraamisen osalta sieltä ja syvältä -eteenmenoon oltiin pyrkimässä vaihteeksi! Mitään liikevirheitä ei ollut.

C -osassa Viva toimi mielestäni erittäin hyvin. Se oli erinomaisen hyvin hallinnassa, piilolla erinomainen ja jälkivartioinnit olivat OK (myös maalimiehen mukaan). Hyökkäykset eivät ehkä olleet Vivalle tyypillisen nopeita, mutta eivät ollenkaan huonojakaan. Ote oli paikoin hieman valuva ja yksi taisi olla vajaakin. Siitähän ne pisteet sitten menivät. Tämä oli odotettavissa, kun sattui hiukan rankka irrotustreeni liian lähelle koetta.

Tulokseksi saatiin A 92, B 86 ja C 86 yhteensä 264 pistettä. VIK E. IP3. Pikkuisen jäi vajaaksi tavoitteesta :(!
________________________________________________________________

Toinen koulutustunnus saatiin belgien IPO -rotumestiksissä 30.9.-2.10. Kilpailu järjestettiin Hyvinkään Käyttökoirien kentällä Hyvinkäällä. Tuomarina oli jäljellä Tero Oravasaari, tottiksessa Tapio Toivola ja puruissa Jari Kokkonen. Maalimiehinä Rami Leino ja Ake Saari.

Rankasta harjoittelusta huolimatta en saanut Vivaa tottelevaisuudessa oikeaan tunnetilaan, joten seuraaminen oli aika noloa touhua (piilonkiertoon oltiin vaan menossa). Teknisiä virheitä ei tullut, mutta tunnetila oli läpi suorituksen törkeän ylivireinen ja hermostunut.

C -osassa koira ei pitkässä liikkeessä saanut otetta hihasta ja kupsahti tantereeseen. Hyökkäsi siitä kyllä ihan hyvin uudestaan, mutta kaksi seuraavaa arvosteltavaa liikettä menivät puutteelliseksi ja tyydyttäväksi. Sen verran kuperkeikka sekoitti herkän nartun päätä, että irrotukset olivat tosi hitaat. Hallintaan ja jälkivartiointeihin olin jokseenkin tyytyväinen. Toki vartiointi olisi etenkin kutosella pitänyt olla painostavampaa, mutta koiran ominaisuudet huomioon ottaen ihan kelpo suoritus.

Pellollakin epäonnistuttiin! Ilma oli kuiva ja tuulinen. Alusta oli kova ja muhkurainen kynnöspelto, jollaisesta meillä ei juurikaan ole kokemusta. Tein myös valmisteluvirheen, kun annoin Vivalle ruokaa ennen suoritusta. Olisi pitänyt ymmärtää, että alusta ja olosuhteet ovat todella vaikeat, jolloin pieni kiihkeys ei ehkä olisi ollut pahitteeksi. Kaiken lisäksi en ymmärtänyt hyväksyä ensimmäistä esinettä, jonka Viva ilmaisi SEISTEN! Se olisi ehkä tuonut suoritukseen hieman enemmän itsevarmuutta koiralle. Koko meno oli epävarmaa ja viimeisestä kulmasta mentiin yli, mutta harhailujen jälkeen jälki vielä löytyi ja päästiin viimeiselle esineelle. Oli itkettävän kauheaa nähdä ylensä itsevarma koira noin pulassa.

Tulos A 70, B 86, C 81, VIK E, yht. 237. IP3.

Kesäkauden kooste

Edellisestä päivityksestä näyttää kuluneen kolmisen kuukautta. Tässä istuessa syysaurinko paistaa iloisesti ikkunasta ja lehdet putoilevat puista. Paljon kaikkea, pääosin onneksi mukavaa, on treeni- ja koekauteen mahtunut.

Kesällä treenattiin ahkerasti tietysti pellolla Vivan ja Rodon kanssa. Vivalla oli joitakin ongelmallisia kausia, lähinnä hyvin lyhyen ruohon aikaan, mutta syksyä kohden suoritusvarmuus parani. Multapellolla tehtiin syksyn mittaan pääosin onnistuneita treenejä, siis koulutuksellisesti hyviä treenejä. Toki onnistuneita lopputuloksiakin oli joukossa :)! Rodon kanssa mentiin ylä- ja alamäkeen. Välillä virettä piisasi ja välillä koko homma tuntui menevän pahasti keturalleen. Tällä hetkellä mennään taas seesteisessä vaiheessa, mutta ei olla lähelläkään ykkösluokan IPO -jäljen koulutustasoa! Viettikestävyyttä kiitos!

Tottispuollella Vivan kanssa tehtiin pääosin hallintaa ja pyrittiin oikeaan tunnetilaan. Noutojen kanssa pelattiin myös paljon. Tavoitteena niissä oli rauhallinen valmisteleva osuus, ripeämpi palautus ja voimakkaampi ote kapulasta. Silmämääräisesti päästiin eteenpäin, mutta koearvosanat olivat pääosin samoja kuin ennenkin (hyvä - joku ehkä erittäin hyvä). Elokuun kokeen jälkeen panostettiin tosissaan siihen, että saataisiin aikaan väärä tunnetila seuraamisessa, että pääsisin puuttumaan siihen. No, eihän se kovin onnistunut, kuten rotumestisten seuraaminen taas osoitti!

Rodo on kesän aikana mennyt kovasti eteenpäin tottelevaisuudessa. Virettä ja sen kestoa on tullut lisää. Jäävät liikkeet alkavat olla paketissa ja paikkamakuukin on kohtapuoliin varman oloista. BH -kokeeseen ei kuitenkaan ole kiire. Noudoissa meillä tulee olemaan iso ongelma: Rodo tyhjenee kapulaa hakiessaan vietillisesti ja lähinnä lampsii takaisin kapulaa suussaan pyöräytellen. Joo ja on opetettu ensin pitämään! En ole ottanut heittoa kuin muutaman kerran -täytyy tähän hakea viisaampien apua.

Puruissa Vivalle rakennettiin hallintaa ja ylimenovaihetta sekä irroituksia. Rodon vartiointia on yritetty saada vahvemmaksi. Rodon kanssa on myös lähdetty tekemään hallintaa ja pakoakin on jo harjoiteltu. Niissä menee mukavasti, mutta haukku vaan saisi olla painostavampaa...siellä ne keskeiset haasteet ovat!

Reino on harrastanut koko kesän intensiivisesti vesipelastusta. Kaikki muu on paketissa, mutta vieläkään ei esineen vienti veneeseen suju. Ei siis päästy kokeeseen asti! Kiva laji kuitenkin ja ensi kesänä varmasti näytetään mistä kana pissii. Hakumetsässä on tietysti myös luuhattu. Harjoitusratoja on pidennetty ja vaikeutettu + hallintaa rakennettu. Syksyä kohden on menty koko ajan parempaan suuntaan. Toinen esinekin alkoi nousta, kiitos Saaren Hannan! Vireen katoaminen seuraamisen alussa on ollut Reinon tottishaaste numero yksi! On se edelleen ongelma, mutta hienosti pärjättiin pari päivää sitten kokeissa. Yllättäen viretila pysyikin kohtalaisen hyvänä koko seuraamisen ajan (arvosanalla erittäin hyvä)!

Kolme leiriäkin kesään mahtui: Marian poppoon (High Spirited)leiri Ilmajoella, Palveluskoiraliiton hakuleiri (kouluttajana Sari Kärnä) Hartolassa ja tietty Bite Clubin leiri Kariniemessä. Kaikki NIIN opettavaisia ja hauskoja tapahtumia. Lisäksi saimme osallistua oman seuran (MPKY:n) peltojälkipäiville, joissa kouluttajana oli Virpi Laamanen.

Viron reissu heitettiin tällä kertaa Rodon kanssa! Se oli yksin ollessaan tosi mukava ja tottelevainen koira! Niin helppoa oli kaikki! Pyöräilyretkien ajaksi lykkäsin sen kyllä autohäkkiin! Viva majaili sillä aikaa Helsingissä Lauran luona ja Reino oli kotivahtina seuranaan Markus. Ihanaa, että on auttavaisia nuoria lähipiirissä :)!

Niin tuli kesä

Huhtikuu oli vielä varsin luminen ja kylmä. Meidän piti Vivan kanssa mennä IPO -kokeeseen kuun lopulla. Jouduin kuitenkin perumaan osallistumisen, sillä emme saaneet koiraa kisakuntoon ajoissa. Multapellolle kyllä pääsin ja ehdin ajaa usemman jäljen hyvällä menestyksellä, mutta suojeluosuudessa ilmeni ongelmia sivukuljetuksessa juuri ennen koetta. Tulos sieltä olisi todennäköisesti tullut, mutta meidän tavoitteena olisi ollut ykköstulos. Se meiltä puuttuu ja tuossa vaiheessa oli vielä ajatus pyrkiä osallistumaan SM -kisoihin elokuussa.

Treenasimme vähän lisää ja osallistuimme MM -karsintoihin toukokuun alussa. Siellä Viva epäonnistui jäljellä surkeasti. Se lähti harhalle ja oli muutenkin ihan hukassa. Niin huonoa jäljestämistä en tällä koiralla ole koskaan nähnyt :(! Olen ajanut paljon harhojen päällä kotipelloilla, joten siksi oli vaikea uskoa silmiään, kun neiti hyvin päättäväisesti lähti poikkeamaan jäljeltä vinosarkaan kulkevia askelia pitkin. Vaikea sanoa, mikä oli syy, mutta suoritus oli ala-arvoinen. Koska Viva oli muutenkin jotenkin outo ja väsynyt, päätin jättää muut osuudet väliin. Vivan niska tuntui jäykältä ja lihakset kireiltä.

Olisiko syynä ollut edellisenä viikonloppuna omalla leirillä tehty kuperkeikka?

Ensin juostaan miljoonaa, hypätään kolmesta metristä ja saadaan huono ote.



Sitten pudotaan hihasta, heitetään kuperkeikka ilmassa ja tömähdetään niskoilleen tantereeseen.



Karsintojen jälkeen tehtiin pari palauttavaa treeniä ja sen jälkeen on vaan lepäilty. Minna on käynyt Vivaa hieromassa muutaman kerran. Sillä on selviä kipukohtia oikealla puolella ja etutassujen ojentajissa.

Eikä tässä vielä kaikki sairastupakuulumiset. Olen käynyt Vivan kanssa juoksemassa ja siinä havaitsin, että se alkaa ontua oikeaa takajalkaa muutaman kilometrin kohdalla. Se on sama jalka, jonka takia oltiin pitkällä saikulla talvella (lonkkaluun päässä nirhauma). Jokohan se olisi laitettava tämä tapaturma-altis yksilö eläkkeelle? Tai ehkä metsäjälkeä ja tokoa voisi vielä ajatella :)!

Rodon kanssa päästiin puruissa hieman eteenpäin ja alkoi näyttää siltä, että siitä saattaisi purukoira tulla. Jäljellä se ei ole mikään superlahjakas eikä sen tottis tule koskaan olemaan mikään helppo nakki. Paljon se vaatii töitä, jos arvokisoihin mielii. Eikä suojelun harrastamisessa oikein muuten ole mitään järkeä. On se sen verran rankka, kalllis sekä aikaa ja henkistä energiaa vievä laji!

Reinon piti osallistua sekä hakukokeeseen, että tokon yökisoihin kesäkuussa. Ne toiveet romuttuivat, samoin kuin Vivan kesäkuun Lahden kokeeseen osallistuminen, kun jouduin jättämään autolla ajamisen viideksi viikoksi. Minulle sattui huono arpaonni ja jouduin kahden vuoden sisällä liian usein peltipoliisin uhriksi (muutaman kympin rikesakkoja). Siihen sitten yksi ohituskaistatilanne ja soppa oli valmis. Lähes neljäkymmentä rikkeetöntä vuotta auton ratissa ei painanut mitään ja nyt sitä ollaan kortittomia vielä reilun viikon ajan.

Tänä aikana olen todennut, että ilman koiria / koiraharrastuksia auton tarve olisi minimaalinen. Töihin olen ajanut pyörällä, joka on tosi kivaa ja kaupassa käyntikin sujuu samalla pelillä. Muutaman kerran on käyty Markuksen tai Eeron kanssa vähän isommilla ostoksilla, mutta muuten olen pärjännyt ihan hyvin. Ja oma kuntokin on kohonnut huimasti! Harmi vaan, että alkukauden kaikki tavoitteet jäävät saavuttamatta. Täytyy ottaa koekalenteri uudestaan esiin, kunhan näen mikä koirien kunto on, kun taas päästään kunnolla treenaamaan.

Kevätpörriäinen

Kevätkautta leimasivat talven lumiset harrastukset. Vivan ja Reinon kanssa päästiin hiihtämään Saimaalle ja siellä vietettiinkin monta mukavaa hetkeä. Ei juurikaan ole nautinnollisempaa kuin viilettää koiran kanssa kirkkaana talviaamuna järven selällä. Siinä lepää sielu ja ruumis saa rääkkiä. Ostin myös uudet luistelusukset ja kävin ihan omallakin moottorilla hiihtämässä Kalevankankaalla.

Rodo ei yrityksistä huolimatta oppinut hiihtämisen jaloa taitoa. Se ei vaan kertakaikkiaan älynnyt, että suksien edessä saa ja pitää vetää. Se teki äkkipysähdyksiä ja lensin muutaman kerran lahjakkaasti sen yli. Jos suoran päässä oli ihminen patukan kanssa, mentiin tietty hurjaa vauhtia, mutta ilman ärsykettä homma tuntui aivan toivottomalta. Pitää yrittää ensi talvena uudellleen, jos vielä uskallusta riittää.

Moottorikelkkaakin pääsin kokeilemaan Arin ja Eijan lammella. Se oli jännää, mutta enpä haluaisi moisella haisulilla noin yleensä ottaen matkaa taittaa.


Reinolle opetettiin talven aikana pulkan ja kärryjen vetoa. Pari kertaa päästiin MPKY:n koiravaljakkohommiin lapsia vetämään. Yllättävän hyvin Reino -poika jaksoi keskittyä työhönsä, vaikka oli muita koiria paikalla. Lapsista se tykkää kovin, joten sen suhteen ei ole mitään kynnystä.



Ringa -lauman valtias, jätti meidät suureen ikävään 1.4.2011. Se kuoli vaikean yön jälkeen aamun sarastaessa täällä omassa kodissa rakkaiden ihmisten ympäröimänä. Sillä todettiin joulun jälkeen lymfooma. Kuolemaa edeltäneeseen päivään asti se jaksoi hyvin lenkkeillä ja söi halukkaasti. Sitten tuli totaalinen kunnon romahdus -ruoka ei aamulla maistunut eikä Rinkku jaksanut enää kunnolla edes kävellä. Eero haki kaverukset Korpilahdelta tänne kotiin. Tilasin ajan seuraavaksi aamuksi, mutta Ringa päätti lähteä oman aikataulun mukaan. Nuku rauhaisaa ikiunta rakas ystävä!

Talven riemuja

Treenitauossa on sellainen mukava puoli, että ehtii kokeilla kaikkea mukavaa, kuten pulkan vetoa ja hiihtämistä poikakoirien kanssa. Harmi vaan, että ei päästä jäälle hiihtämään näköjään tänäkään vuonna, joten aika vähiin se riemu varmaan jää. Olin aikeissa treenata Vivaa ihan kisoihin asti, mutta tappelun jälkiseuraukset laittoivat suunnitelmat uusiksi. Reinon kanssa kokeilin, mutta sillä on niin suuri mielenkiinto muita ladulla olevia koiria kohtaan, että en uskalla lähteä sen kanssa kilpailemaan. Pilaisimme vielä jonkun toisen suorituksen. Pitäisi päästä harjoittelemaan ohituksia kunnolla.

Ihan omallakin moottorilla on tullut hiihdettyä enemmän kuin parina viime talvena. Erityisesti luisteluhiihto on tällä hetkellä työn alla. Sisulla vetelen 15 km, mutta on se aika hidasta menoa ylämäissä :), sellaista lyllertämistä! Samalla on käynyt selväksi se karvas tosiasia, että kunto ei parane tottiskentällä, pellolla eikä purutreeneissä. Aikaa itselle tahtoo vaan jäädä turkasen vähän, kun tuo pääasiallinen harrastus vie aktiivikaudella niin paljon tunteja viikosta, ihan jo pitkien matkojen takia. Pakko on jatkossa miettiä kompromissia, jos meinaa jotenkin pysyä elämän syrjässä kiinni. Huono kunto on yhteydessä niin moneen muuhun asiaan, kuten väsymykseen ja yleiseen jaksamattomuuteen ja mielialaan ja kaikkeen. Niinkuin ei näitä nyt jokainen tietäisi. Kysehän on vaan siitä mitä asialle päättää tehdä. Katsotaan nyt....


Rodon kanssa on käyty sisähallitreeneissä aktiivisesti. Pikkuinen alkaa kestää häiriötä aina vain paremmin ja paremmin. Se tuntuu ihan älyttömän mukavalle. Täällä Musti ja Mirri Areenalla se mielestäni toimii koko ajan todella hyvässä vireessä ja on aktiivinen minua kohtaan. Jostain syystä Orimattilassa se kuitenkin vaikuttaa hieman innottomalta ja saan aina palautetta siitä, että koirassa pitäisi olla enemmän jännitettä! Pitää vissiin ottaa molempien paikkojen treenit videolle, että itsekin näkisin eron! Tunnetilaa siis työstetään...Tiedänhän minä mikä siellä taustalla on! En ole pystynyt pentuna opettamaan Rodoa aktiiviseksi minua kohtaan, kun kaikki päättyi aina taisteluun pallosta tai patukasta ja neuvotteluun siitä, syödäänkö mun vaatteet heti vai hieman myöhemmin. Surkea ohjaaja!

Puruissa on ehditty käymään keskimäärin kerran viikossa Orimattilan sisähallissa. Vivan kanssa ei olla vielä saikun jälkeen aloitettu. Rodon treenit eivät ole mielestäni kovinkaan paljon edenneet. Tuntuu, että sillä on joku syvälle juurtunut opittu käyttäytymismalli maalimiestä kohtaan, jota on näköjään erittäin vaikeaa saada purettua.

Niin se vuosi taas vaihtui

Joulukuu oltiin kokonaan treenitauolla. Erittäin kiireisen työrupeaman ohella käytiin vain ihanilla pakkaslenkeillä, useimmiten vielä koirat hihnassa. Rinkku vietti täällä aikaansa myös, joten kaksi lenkkiä illassa oli hyvinkin tavallista. Siinä ohessa vietettiin Bite Clubin pikkujoulut Elisen mökillä. Olipahan taas melkoisen mukavaa menoa. Parhaimmat valvoivat yhdeksään aamulla. Samaan aikaan osa porukasta heräili kahvin keittoon. Oli jotenkin kummallista olla reissussa ilman koiria...Laura oli täällä koiravahtina.

Viva ja Rodo tappelivat oikein kunnolla joulukuun puolivälin paikkeilla, kun Viva rupesi komentamaan Rodoa vähän kiivaasti. Rodohan ottikin homman niin tosissaan, että Vivan kaula tuntui pahasti vaurioituneen. Ei siitä sitten mitään isompaa löytynyt, mutta kipeä se oli pitkään. En sen jälkeen antanut niiden olla sisällä pidempiä aikoja ollenkaan yhdessä. Ulkona kyllä touhusivat entiseen malliin. Jonkinlaista jännitettä siinä yhteiselossa oli havaittavissa ja harmittaa, että en ennakoinut. Nimittäin joulupäivän aamuna klo 9 syntyi uusi kahakka ulkona, kun kolistelin ruoka-astioita eteisessä. Viva oli jälleen aloitteellinen. Saatiin Lauran kanssa tappelupukarit irroitettua ja Viva näytti sen verran reikäiseltä ja vertavuotavalta, että lähdettiin paikkauttamaan sitä saman tien. Kaksi tuntia siellä vierähti, kun eläinlääkäriopiskelija taideparsi hullua narttua kokoon. Kolme haavaa siinä tikattiin ja antibiootit tiety on syöty. Rodolle ei tullut juuri mitään vammoja. Mitä nyt yhden illan ontui toista etukäpälää. Niin se sitten loppui tämän pariskunnan yhteiselo. Todella kurjaa ja sääli! Viva ei vaan näemmä tule muiden lauman jäsenten kanssa juttuun. Reino on ainoa, josta se ei koe minkäänlaista uhkaa. Onneksi meillä on tilaa, mutta ei se silti kivaa ole. Rodo on kyllä jotenkin nyt rauhoittunut, kun Viva on ollut muualla. Ehkä sitä stressasi se Vivan yletön järjestyksen valvonta!

Joulu vietettiin tuttuun tapaan. Taloon laskeutui lauma riehakasta nuorisoa. On vaihdettu lahjoja, syöty ihania ruokia ja joutu makoisia juomia, katseltu leffoja ja naurettu. Lenkittäjiä on koirilla riittänyt ja kaikki on ollut ihan supermukavaa. Laura ja Rinkku ovat täällä vielä viikon, mutta muut ovat jo lähteneet omiin koteihinsa. Hiihtämäänkin olen ehtinyt sekä yksin että Lauran kanssa. Huominen on vielä lepoa ja sitten palataan arkeen. Päivä pitenee ja koirien treenaaminenkin on taas aloitettava. Saa nähdä mitä vuosi 2011 tuo tullessaan. Olen paljon pohtinut koiraelämääni eteenpäin, mutta hyvää ratkaisua ei oikein ole löytynyt. Ehkä päätöksiä syntyy sitten, kun aika on kypsä.

Isänmaan puolesta!

Viva pääsi viime viikonloppuna näyttelemään sodanaikaista jälkikoiraa! Kyseessä oli reserviläisten vapaaehtoinen maanpuolustuskurssi. Siellä oli tarkoitus oppia ihan käytännössä mitä hyötyä on koirasta karkulaisten kiinniotossa ja miten koiraa suojataan sen jäljestäessä! Palkaksi löytyi tietysti ihminen jäljen päästä ;)! Lunta oli maassa jo jonkin verran ja olihan metsä sinänsäkin meille melko uusi elementti, kun ollaan jäljestetty lähes yksinomaan pellolla.

Lauantain ensimmäinen jälki oli pitkä kuin nälkävuosi (oisko olu 1,5 km) ja kovaa mentiin läpi pusikoiden ja yli puunrunkojen. Välillä piti pysäyttää koira, että saatiin eteneminen "turvattua". Vihollinen löytyi eikä tullut edes haukutuksi! Olipahan turvallista jäljestää, kun 12 aseistettua sotilasta turvasi matkan! Sunnuntai-aamun toisella, hieman lyhyemmällä jäljellä Viva löysi piilossa kyyhöttäneen karkulaisen ennen pyssypoikia. Kysyin ryhmänjohtajalta, että "annanko syödä vai ammutteko", mutta hän jostain syystä halusi viedä rosvon putkaan ;)!

Sunnuntaina iltapäivällä kolme vihollista pakeni taistelupaikalta ja meidät Vivan kanssa haettiin apuun :)! Mäen päällä makasi 12 sotilasta pitkin pituuttaan pyssyt ojossa ja Vivan piti etsiä jälki oletetusta pakosuunnasta. Se ei olut kovinkaan helppo tehtävä, sillä pakenijat olivat sinkoilleet vähän sinne sun tänne. Viva etsi kuitenkin innokkaana ja päättäväisesti se valitsi yhden jäljistä. Matkan varrella rosvot olivat välillä juosseet yhtä matkaa ja välillä olivat selvästi yrittäneet harhauttaa koiraa juoksemalla lenkkejä sinne sun tänne, kävelemällä takaperin sekä pyörimällä kuusen alla ja vesiojissa! Hyvin Viva selvitti kaikki jäynät! Pari kertaa pysähdyttiin varmistamaan eteneminen ja käskin koiran maahan. Se ei ollut Vivan mielestä ollenkaan tarpeen -se yritti vaivihkaa ryömimällä varastaa jäljelle, se nuuhki innokkaana ilmaa jäljen suuntaan ja lopulta se ryhtyi tuijottamaan mua anovasti silmiin odottaen lähtölupaa :)! Ensimmäinen pakenija löydettiin yli 2 km jäljestämisen jälkeen! Vauhti oli loppuun asti huima eikä ympärillä pyörinyt sotilasjoukko häirinnyt koiraa yhtään....kerrankin mentiin maassa makaavan tiedustelijan pyssyn yli, kun tuo onneton oli retkellään ajautunut Vivan työmaalle. Oltiin lopussa hikimärkiä, sekä urheat sotilaat että minä! Viva olis kyllä jatkanut matkaa ;)!

Viikonloppu oli aika hieno kokemus monessakin mielessä. Sunnuntain pitkä jäljestys yllätti minut vaativuudellaan! Oli upeaa olla todistamassa miten valtava ja miten kestävä motivaatio Vivalla on työn tekoon ja miten pelkästään pellolla koulutettu koira toimi täysin toisenlaisissa olosuhteissa. Viva teki hyvää peeärrää, kaikki kovin ihailivat hullua narttuani! Se puhkui intoa autosta otettaessa ja teki hommia määrätietoisesti ja itsenäisesti. Päämäärään päästyään se oli tyyni ja rauhallinen. Se köpötteli onnellisena pallo suussa, häntäänsä leppoisasti heilutellen yhes koos sotilaiden kanssa metsätietä autoille päin.

Mitäs muuta? Ollaan treenitauolla ja pääasiallinen huvi on ollut lenkkeily, sauvoilla tai ilman. Siinähän sitä on vierähtänyt parisen tuntia joka ilta! Reinon kanssa osallistuttiin joulukulkueeseen tänäkin vuonna. Oli siinä ponissa tas pitelemistä, kun oli ihania hajuja ympärillä (tyttökoiria)! Hakumetsässä on käyty harvakseltaan Reinon kanssa ja ihan innolla odotan ensi kevättä, että pääsemme taas kokeeseen!

Rodon kanssa oltiin taikuri Niirasen opissa WMC:n leirillä. Yritettiin saada viretilaa tottelevaisuudessa korkeammaksi, ei kovin hyvällä menetyksellä. Meillä on edelleen ongelmana irroitus pallosta tai patukasta. Kun se ei ole selkeä, on vaikea leikkiä innostavasti ja haastaen. Koko homma menee aina konfliktin puolelle. Tunnen itseni äärimmäisen huonoksi koiran kouluttajaksi, kun en tuota asiaa ole saanut tehtyä selväksi! Ajoittain näyttää, että irroitus on kunnossa, mutta sitten taas tulee päivä, jolloin tuo penikka menee tilaan, jossa ei nöryydelle ole sijaa.

Kuvassa Marko Koskensalo ja Rodo. Kuvan otti Jere Kilappa.

Puruissakin olemme Rodon kanssa pattitilanteessa, kun ei se oikein näytä aukeavan haastamaan maalimiestä. Sillä on mielessä vain ja ainoastaan saalis ja puru! Normaalisti treenaamme Timppa Karjalaisen kanssa. Taannoisella Bite Clubin leirilla Marko sai haukun ja ilmeen hieman paremmaksi, mutta sen jälkeen tilanne on taas ajautunut melkein samanlaiseksi kuin se on koko ajan ollut. Mietin jopa koko lajin lopettamista ihan vakavissani, kun eteenpäin ei näköjään päästä. Surullista!

Terveysrintamalle kuuluu hieman huonoa! Vivan alakulmahammas katkesi melkein ikenen tasalta rajussa "nallelakanataistelussa". Viva oli huomaamattani hakenut äärimmäisen rakkaan nallekuvioisen mussutuslakanansa alimman kerroksen takkahuoneesta. Pidän yleensä portin kiinni tai lakanan poissa lattialta, sillä tiedän miten tärkeä tuo tavara Vivalle on. No, Viva siis ilmestyi keittiöön raahaten nallelakanaa ylpeänä perässään. Siitäkös Rodo, tuo nuori huligaani, innostui ja syöksyi lakanan kimppuun leikin toivossa (tai ehkä enemmänkin anastusmielessä). Kamppailu oli hurja! Pariskunta pyöri irti päästämättä ympäri huushollia, kunnes vihdoin saimme ohjattua ne kuistin kautta pihamaalle. Siellä ne äristen repivät lakanaa, kunnes se repesi. Rodo perääntyi ja Viva pötki aarteensa kanssa marjapuskiin. Tässä vaiheessa löysin keittiön lattialta kulmahampaan! Nyt on aika vetämässä hampilääkäriin. Toivottavasti hammas pystytään juurihoitamaan!

Rotumestaruuskisakokemuksia

Kuva: Suvi Virtala.

Yksi hieno kokemus on jälleen takana! Osallistuimme viikonloppuna Vivan kanssa belgianpaimenkoirien suojelun rotumestaruuskilpailuihin Kuusankoskella.

Kilpailu oli erinomaisen hienosti järjestetty. Jäljet oli asiantuntevasti poljettuja, tuomarit asiansa osaavia ja muutenkin mukavia, maalimiehet ihan superia ja tunnelma oli leppoisa. Hieno kokemus ensikertalaiselle. Varmasti haluan mennä uudestaan, joten lisää treeniä vaan.

Vivan pääasiallinen ongelma oli tunnetila, kuten kaikissa muissakin kokeissa on ollut. Jäljellä (pehmeä multa) se keskittyi erinomaisesti ja tekikin kovassa sivutuulessa elämänsä parhaan suorituksen. Kulmat ja suorat erinomaisia. Esineiltä meni pinnoja, ilmaisut OK, mutta esine jäi tassun sivuun ja hieman levottomuttakin esiintyi.(96 p) Tottelevaisuudessa paketti pääsi leviämään ja koira teki seuraamiset ja liikesuoritukset vain eteenmeno mielessään. Se oli sitten sellaista hätiköintiä ja levotonta menoa vaikkei varsinaisia liikevirheitä tehtykään (83 p). Suojeluosuudessa Viva oli parhaassa vireessä ikinä. Sen hyökkäykset ja otteet olivat hyviä, mutta pisteet ropisivat huonojen irroitusten vuoksi (80 p). Sen verran varmaan tuli kuormaa, että ei pystynyt kykenemään :), mutta on siinä tottelemattomuuttakin joukossa. Irroitukset ovat koko Vivan elämän olleet vaikeita. Se vaan haluaisi aina jäädä taistelemaan enkä ole osannut opettaa sille siistiä irroitusta pentuna :(. Perushallinnan puutetta! Yhteensä siis 259 p ja VIK E. Suuesti arvostamani suojeluosuuden tuomari ymmärrykseni mukaan tykkäsi Vivasta ja rohkaisi meitä mukavallla kommentilla mikrofonin ulottumattomissa :)!

Reinon kanssa hakukokeessa

Eilen oli se päivä, jolloin mittasimme Reinon koulutustason haussa. Hiukan viime tippaan olivat tietyt asiat jääneet ja se kyllä näkyi kokeessakin. Tulosta me ei tällä kertaa saatu, mutta koepäivä oli mukava ja opettavainen.

Reino on koira, jolle kaikki täytyy opettaa aika pitkän kaavan mukaan. Sillä ei ole luontaista paloa oman ihmisen kanssa tekemiseen ja joskus oikeasti tuntuu siltä, että se älyää asioita hiukan keskivertoa hitaammin. Tai kyllähän se mieluusti touhuaa mun kanssa aina aluksi, mutta sen mielenkiinto saattaa hetkessä herpaantua. Milloin koiranpoikaa vievät hajut ja milloin ihanat ihmiset pitää käydä moikkaamassa. Se unohtaa sekunnissa mitä on tekemässä, jos tarjolla on joku sille mielenkiintoisempi juttu.

Koe alkoi tottelevaisuusosuudella, jota jännitin eniten. Alokasluokan koiria oli vain kolme, joten teimme suorituksemme kolmen ryhmässä. Meille tuli arvonnassa numero kaksi, joten menin ilmoittautumisen jälkeen sivuun odottamaan. Sitten pääsimme tekemään liikkeet. Reino oli erittäin hyvässä tunnetilassa ja se seurasi todella hienosti, hyvässä kontaktissa ja oikealla paikalla. Henkilöryhmäkin meni muuten loistavasti, mutta juuri meidän poistuessa ryhmästä Reino kääntyi haistelemaan erään henkilön etumusta. Minun oli pakko antaa toinen käsky, että sain sen liikkeelle uudestaan ja siinähän se hieno seuraaminen karahti sen verran kiville, että arvosana oli vain hyvä. Tämä on tyyppiesimerkki tuosta edellä kerrotusta Reinon "muistamattomuudesta".

Liikkeestä istuminen jäi seisomiseksi, joten siitä puutteellinen. Liikkeestä maahanmeno oli erinomainen ja noudot hyvä - erittäin hyvä - erittäin hyvä. Muuta vikaa niissä ei ollut kuin löysä ote ja kapulan pyöritystä maasta nostamisen jälkeen, jotka tiedänkin meidän haasteiksi. Eteenmeno on meillä vähän vaiheessa ja se menikin puutteelliseksi. Reino eteni hitaasti, meni vasta toisella käskyllä maahan ja tuli vielä vastaan, kun kävelin kohti. Paikallaolo onnistui erittäin hyvin. Reino oli ollut alkuun vähän levoton, mutta pysyi sitten paikallaan. Hakiessani sitä pois, huomasin, että se oli liikkunut puolisen metriä eteenpäin :)! Tulokseksi saatiin 81 p, joka on kahdella puutteellisella (-10 p.) liikkeellä hieno tulos. Ei muuta kuin ongelmakohtia hiomaan ja seuraavaksi vieraalle kentälle kokeisiin!

Henkilöetsinnässä epäonnistuimme surkeasti. Ensimmäinen maalimies jäi heti ekaan kulmaan oikealle, kun Reino kaarsi eteenpäin ja nosti viimeisen ukon oikealta. Muistan ajatelleeni, että etukulmassa ei sitten varmaan ollut ketään enkä siinä vaiheessa edes tajunnut, että Reino oli löytänyt viimeisen ukon. Nämä kaksi maalimiestä olivat minusta hyvin lähekkäin. Jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt lähettää koira hieman takaviistoon, jolloin se maaston profiilin huomioiden olisi ehkä uponnut syvemmälle ja ekakin maalimies olisi löytynyt. Toiseen etukulmaan se upposi hyvin ja työskenteli melko kaukana aika tovin. Etenin itse keskilinjalla ja kutsuin Reinon pois lähettääkseni sen toiselle puolelle. Tässä tapahtui se ratkaiseva virhe! Oikea puoli oli jo aika tarkkaan käyty, kun viimeinen ukko oli nostettu, joten jouduin etenemään aika pitkälle ennenkuin pystyin lähettämään Reinoa sellaiseen paikkaan, jossa se ei vielä ollut käynyt. No, eihän siellä mitään ollut eikä koira oikein sinne halunnut edes upota. Lähetin Reinon vielä vasemmalle puolelle ja se ohjautui aika paljon eteen. Pitkään se siellä työskenteli, osittain jo avoimen luokan radan puolella. Hölmöyksissäni kävelin vielä hiukan eteenpäin ja niinpä radan päättymistä osoittava merkki oli nokkani edessä. Takaisin päin ei ollut mahdollista palata, joten eipä siinä ollut enää mitään tehtävissä. Kokemattoman ja muutenkin matalavireisen koiran into hiipui hiipumistaan ja aikakin loppui. Myöhemmin selvisi, että keskimmäinen maalimies oli jäänyt vasemmalle taaksemme melko lähelle keskilinjaa. Luulen, että se alue jäi Reinolta tarkistamatta osittain minun hölmöilyn takia.

Maasto oli hyvin vaihteleva ja varsinkin radan loppupäässä keskilinjan molemmin puolin oli jyrkät kumpareet, joita Reino varsin tehokkaasti halusi kiertää eikä mennä suoraan ylös! Sellaista treeniä siis lisää. Toinen havainto, jonka treenien perusteella melkein arvasin, oli se, että Reino tuli vastaan, kun juoksin piiloa kohti sen haukkuessa maalimiestä. Onneksi se meni oma-aloitteisesti takaisin jatkamaan ilmaisua! Olemme liian vähän harjoitelleet sen kaltaista, joten siinäpä savottaa.

Esineruudussa Reino teki hyvin reinomaisen suorituksen. Esine löytyi aika nopeasti, mutta minun lyhyt kehu sai sen pudottamaan esineen ja katsomaan minua hölmistyneenä. Onneksi se nappasi esineen uudelleen suuhunsa ja lähti iloisesti laukkaamaan -ei kuitenkaan minua kohti vaan reilun viiden metrin päässä seisovan ratahenkilön luo. Se istahti siihen eteen, pudotti esineen ja alkoi antaumuksella nuuhkia tämän naishenkilön etumusta. Siinä kohtaa en voinut kuin nauraa. Kutsuin sitä ja se nappasi esineen taas suuhunsa ja ampaisi meikäläisen luo hyvin tyytyväisen näköisenä. Tuomari oli kiltti ja antoi meille 28 p. erikoismaininnalla: "koiran omat kommervenkit verottivat kaksi pistettä".

Olihan se pettymys, että emme saaneet tulosta, kun olemme kuitenkin pitkään jo treenanneet. Toisaalta olen tyytyväinen siihen, että Reino oli kuulolla ja teki mitä pyydettiin vaikka viretila henkilöetsinnässä loppua kohti laskikin. Sain kyllä monia ajatuksia jatkoa ajatellen. Ei muuta kuin lisää treeniä ja uutta koepaikkaa katsomaan. Tämä nyt vaan on sellainen hitaasti ja hartaudella työstettävä kaveri tämä Reino.

Pettymyksen kalkki on karvasta niellä

Järjellä ymmärrän, että maailmassa on muutakin kuin koiraharrastus ja kaikki on elämässäni totaalisen hyvin! On työ ja toimeentulo, terveet läheiset ja ihana koti! Siitä huolimatta! Miten voikaan tuntua näin kokonaisvaltaisen pahalta!

Kesän mittaan vahvistui päätös osallistua Vivan kanssa vielä ainakin yksiin kyläkisoihin ennen päätöstä IPOn rotumestaruuskisoihin lähtemisestä. Ensin olin menossa omalle kentälle Lahteen, mutta sattuman oikusta jäin varasijalle. Kouvolassa näytti samoihin aikoihin olevan koe, joten ilmoittauduin sinne. Olisihan tosiaan hyvä saada kokemus nimenomaan vieraista olosuhteista. Kävinkin sitten Kouvolan kentällä muutaman kerran treenaamassa ja huomasin, että Viva väsähti poikkeuksellisen nopeasti sekä tottelevaisuudessa että puruissa. Onhan se aina antanut kaikkensa ja ollut nuupallaan autoon viedessä, mutta nyt se uupui jo tottelevaisuuharjoituksissa niin, että ei jaksanut hypätä ilmavasti estettä eikä tulla vinoestettä takaisin kapula suussa! Tämän koiran kohdalla se on aivan epänormaalia! Puruissa se väsyi piilonkierrossa totaalisesti eikä jaksanut kunnolla haukkua piilolla! Jäljellä kävin viimeksi maanantaina juurikin Kouvolassa ja silloin Viva ajoi oikein kelpo jäljen. Tosin se oli poikkeuksellisen rauhallinen ja jätti yhden esineen.

Viimeisellä viikolla ennen koetta pohdin useaan otteeseen mennäkö kokeeseen vai ei! Päädyin osallistumisen kannalle! Annoin Vivan kuitenkin levätä treenien ulkopuolella paljon ja pyrin huolehtimaan riittävästä nesteytyksestä ja energian saannista. Koeaamuna ajelin melko leppoisin mielin suorituspaikalle. Arvonnassa meille osui sama pelto, jossa olin kerran käynyt treenaamassa. Jo autosta ottaessa Viva oli poikkeuksellisen rauhallinen eikä sillä lailla intopinkeenä menosssa pellolle kuin yleensä. Se lähti paalulta hyvin ja jäljesti ensimmäistä suoraa hyvin, joskin varsin tyhjän oloisena! Esimmäiselle esineelle se pysähtyi, haisteli ja tutki. Sitten se lähti lingertämään jäljen sivua mua kohti, nenä maassa kuitenkin. Minuun katsomatta se hakeutui uudelleen jäljelle kenkieni edestä ja jäljesti tyynesti esineen ohi. Sama toistui toisella esineellä muuten, mutta paluureissulla se ilmaisi esineen oikein. Viimeisen esineen se ilmaisi hitaasti, mutta ilman ylimääräistä silmukkaa! Esineet olivat aivan samanlaisia kuin treeneissäkin käytän eikä Vivalle yleensä ole ollut mainittavia ongelmia vierailla esineillä. Kulmat olivat semihyviä ja syvällä nenällä se meni, mutta koko jäljestäminen oli kummallisen epätarkkaa, takkuista, suttuista ja vaisua! Olin kuin puulla päähän lyöty! Tuntui kuin minulla olisi ollut vieras koira liinan päässä!

Jos tällaista olisi tapahtunut joskus aikaisemmin, olisin varmaan vaan ajatellut, että olipas huono päivä tänään. Viva on kuitenkin ollut omalla tyypillisellä, hieman hektisellä tavallaan hyvin varma jäljestäjä ja erittäin innokas esineiden ilmaisija! Koekäyntejä meillä on takana neljä ja pisteet ovat olleet 90,91,95,95! Koska takana oli tuo epämääräinen uuvahtelu kenttätreeneissäkin, päädyin varsin ristiriitaisin tuntein keskeyttämään kokeen! Koulutustunnusta emme olleet metsästämässä, sillä meillä on jo IP3! Tarkoitukseni oli saada Vivalle ja itselleni hyvä koekokemus vieraalla kentällä ja nyt kaikki merkit viittasivat siihen, että sellaiseen ei ole mahdollisuuksia. Kenttäliikkeisiin mennessä ilma kylläkin viileni ja siellä sitten pohdin mielessäni, että olisiko sittenkin pitänyt jatkaa! Ikuinen jossittelija.

Illalla taas tutkin Vivaa päästä varpaisiin enkä nähnyt siinä mitään silmin havaittavaa "vikaa"! Kovasti se läähätteli eikä tohtinut oikein rauhoittua iltalenkin jälkeen. Muut koirat vetivät kohta sikeitä, mutta tämä yksi vaan huohotti ikäänkuin kuumissaan. Kai se pitää lääkäriin viedä ja tutkia perinjuurin. Enemmän minusta kuitenkin alkaa tuntua siltä, että Vivalla on burn out! Sehän on herkkä ja hektinen, ohuen hermorakenteen omaava koira, jolla on hiukan liikaa viettiä suhteessa pääkoppaan. Onhan mahdollista, että kuumat kelit ovat vieneet sen yleiskuntoa ja vireyttä alaspäin ja siihen yhdistettyinä kovat ja vaativat treenit ovat saaneet aikaan voimakkaan stressireaktion! Oli mikä oli, mutta tauko ainakin on paikallaan. Hiukan tässä tuntee itsensä huonoksi ihmiseksi, kun on saattanut ystävänsä oman kunniahimonsa takia tuohon tilaan!

Huh huh! Tuskin tätä kukaan jaksaa lukea, mutta helpottaa päästää tämä kaikki tähän näppikselle! Nyt pitäisi nollata oma pää, siivota ja lähteä sitten Reinon kanssa hakuilemaan. Eli nokka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!

JÄLKIKIRJOITUS! Taitaa olla vaan huonosti koulutettu toi mun jälkikoira ;)! Kävin äsken tekemässä sille yhden tyhjän suoran ja laitoin jäljelle ne kaksi esinettä, jotka se jätti eilen ilmaisematta. Lähetin sen jäljelle ja jäin itse liinan mitan päähän. Ekan esineen se ilmaisi varmasti, mutta tokalla esineellä yritti tehdä saman kuin eilen kokeessa eli nuuhkaisi ja lähti kaartamaan mua kohti. Pääsin sanomaan sille, että moinen ei käy! Tunnetila oli nyt lähes entinen! Niinpä tein vielä toisen muuten samanlaisen harjoituksen, mutta laitoin jäljelle hiukan lihapullaa. Tällä kertaa tuo ryökäle teki samat virheet molemmilla esineillä. Ei muuta ku kolmas suora perään ja johan alkoi homma maistua. Niin suoraa ja nopeaa ilmaisua olen harvoin Vivalta nähnyt :)!

Jatkossa pyydän useammin vieraan jäljentekijän ja laitatan vieraat esineet jäljelle niin, että en itse tiedä niiden sijainta. Tuli nimittäin mieleen, että olen saattanut jotenkin tiedostamattani avittaa Vivaa ilmaisuissa, kun tiedän esineiden paikat ja lyhyellä liinalla ajettaessa ne usein edessä näkyvätkin. Eilen, kun koira oli huonossa tunnetilassa ja ajoi osittain löysällä liinalla, se teki virheitä, kun liinatuki puuttui?? Mutta miksi se palasi mun luo eikä yksinkertaisesti jättänyt esineitä huomioimatta? Se oli varmaan sijaistoiminto, kun ei rohjennut ihan suoraa ylikään kävellä. Nyt vaan esineet tärkeämmäksi koiralle! JA NYT sitten tauolle! Jätetäänpä homma muhimaan!

Leireilyä ja kilpajuoksua

Meille tarjoutui tilaisuus osallistua leirille Ilmajoella. Marian mustat kokoontuivat sinne ja minä nuorimpien kummitätinä pääsin mukaan :)! Pentuset ovat Rodon puolisisaruksia ja täytyy sanoa, että paljon samaa niiden elämän asenteessa onkin! Natiaiset olivat aikamoisia ärripurreja eivätkä kovinkaan myötääviä pikkuotuksia. Hyvissä käsissä kuitenkin olivat kaikki ja hienosti niitä oli viety eteenpäin sekä kasvatuksellisesti että koulutusmielessä. Niin kauniita myös olivat, ihan mustan malin näköisiä varsajalkoja :)!

Leirillä päästiin pellolle sekä Vivan että Rodon kanssa. Jäljellä meitä opasti Niko Saari. Alusta oli hyvin haasteellinen, lyhyttä ruohoa ja osittain multaa, jossa sarat näkyivät selvästi. Vivalla oli tuulessa kovasti vaikeuksia vinosaroilla. Toisena päivänä saatiin aikaan koulutuksellisesti hyvä jälki. Rodon viretila saisi kaikenkaikkiaan olla parempi. Toisena päivänä vaihdoin nappularuuan makkaraan ja loppupalkaksi laitettiin pallo. Lisäsin myös tyhjien askelten määrää roimasti. Se jälki menikin jo paremmin ja tällä linjalla jatketaan. Yritin vähän Rodoa innostaakin, mutta siitä se tuntui häiriintyvän eikä niinkään vetävän jäljen suuntaan. Iltaisin tehtiin tottista ja vähän kaahattiin agilityradallakin. Maria otti taas aivan upeita kuvia! Vivastakin saatiin vähän muotokuvan tapainen otos :)! Täytyy vaihtaa se Vivan esittelykuvaksi kunhan kerkiän.

Ilmajoelta pyyhällettiin suoraan RotuRace -tapahtumaan Hyvinkäälle. Nousin puoli viideltä sunnuntai-aamuna ja siitä pikasuihkun jälkeen tien päälle. Matkan aikana sain järjestettyä täydennystä peruutusten vuoksi vajaaseen Pitkätukkien joukkueeseen ja paikan päällä vielä Sarin kanssa säätelimme hieman juoksujärjestystä. Rodo, Reino ja Viva juoksivat eri joukkueissa, jotka lähtivät radalle peräkkäin. Hiukan oli meikäläisellä kiire vaihtaa koira, mutta hyvin siitä selvittiin. Koirakakarat olivat hiukan väsyneen oloisia leirin jäljiltä eikä Viva tänä vuonna hätyytellyt kisan nopeimman koiran pallia. Vivan aika oli 6,90 (viime vuonna 6,58). Rodokin oli sitä hitusen nopeampi ajalla 6,83. Reino oli nopeampi kuin odotin juosten aikaan 7,54. Rodon joukkue Rupusakki tuli hopeasijalle ja Vivan joukkue oli viides. Muutenkin belgit kahmivat alkupään sijoitukset itselleen. Hieman kyllä jäi kaivertamaan, että amerikanbulldogit voittivat joukkuekisan! Ero oli hiuksen hieno 0,3 s! Ensi vuonna ne on pestävä ihan huolella :)!

Mitäs muuta? Puruissa on taas käyty ja Rodo on päässyt puremaan oikeaan hihaan. Se on edistynyt muutenkin oikein hyvin sekä tottiksessa että puruissa. Kävimme pari viikkoa sitten Kouvolassa Salmisen Timpan syynissä. Rodon veli Ärri oli siellä myös ja melko samanlaiselta poikien purut vaikuttivat. Molemmilla on hyvä saalis, hyvät hyökkäykset ja varmat, täydet otteet, mutta haukku saisi olla painostavampaa. Nuoriahan nuo ovat, pitää vaan nyt treenata ja katsoa miten kehittyvät.

Vivaa on valmisteltu ensi viikolla häämöttävään kokeeseen. En tiedä onko se kovinkaan paljon parempi kuin kesäkuussa, mutta haluan käydä ainakin yhden kyläkokeen mieluiten vieraalla kentällä ennenkuin päätän rotumestaruuksiin osallistumisesta.

Reino on jatkanut vesipelastusharjoituksia innolla ja lisäksi olen valmistellut sitä hakukokeeseen välillä hyvällä ja välillä huonolla menestyksellä. Henkilöetsintä sujuu tällä hetkellä erittäinkin hyvin ja esineruudustakin haetaan eka lelu todella mielellään. No, onneksi ykkösen kokeessa ei muuta tarvitakaan ;)! Tottiksessa on ollut aikamoista alamäkeä seuraamisen kanssa. Reino menettää nykyään katsekontakin helposti ja alkaa hieman haahuilla eikä oikein mitkään konstit tuo virettä takaisin. Eilen Sannan kanssa treenatessa näytti taas paremmalta, joten pitää vaan yrittää jatkaa. Onneksi kuumat ilmat hieman kohta helpottavat. Noudoissakin on ollut outoa laiskuutta ja eteenmeno on hakusessa eikä istuminenkaan pitkän tauon jälkeen onnistunut ekalla kerralla. Muutaman kerran olen ajatellut, että Reino olisi jollakin tavalla kipeä? Se ei oikein syökään entisellä innolla? Tai sitten sillä on mielessä joku ihanainen narttu. Katsotaan nyt saanko sen koekuntoon parin viikon sisällä.

Kaikki aika on viime viikkoina mennyt koirien kanssa temutessa. Jonkun verran olen pyöräillyt maantiepyörälläni. Sitä tekisin enemmän, jos aika antaisi myöden. Olen niin laiska, että en enää illalla, kun vihdoin ehtisin, jaksa lähteä omaa kuntoa kohottamaan. Piha on myös aika hoitamaton ja marjat pensaissa. Siitä huolimatta lähden viikonlopuksi Paimioon palveluskoirien SM -kilpailuja seuraamaan ja tuttuja kannustamaan. Matkalla poikkean Riihimäelle ottamaan vieraskenttätreenit Vivan kanssa. Viron reissuja ei taida tänä kesänä aikatauluun mahtuakaan. Alkulomasta olisin ehtinyt, mutta silloin siellä oli kämpät varattuina sukulaisille. Eero kyllä lähtee parin viikon reisulle vissiin maanantaina.